Etusivu > Uutiset > 2012 > 05 > Voimavaralähtöinen toimintamalli käyttöön perusturvassa

Voimavaralähtöinen toimintamalli käyttöön perusturvassa

(11.05.2012 08:49 pethh8 / päivitetty 11.05.2012 09:01 Huhtamaa Hanni-Mari)

Kinestetiikka on Keski-Euroopassa kehitetty toimintamalli, joka perustuu ihmisen luonnollisten liikemallien ja aistitoimintojen ymmärtämiseen. Sitä käytetään kuntouttavan ja toimintakykyä ylläpitävän hoitotyön tukena Porin perusturvan yhteistoiminta-alueella. Perusturvakeskuksesta valmistui 11.5.2012 15 kinestetiikan tutoria.

Tämä toimintamalli ei ole pelkkä terapiamuoto vaan kattava ymmärrys ihmisen liikkumiseen ja toimintoihin liittyvistä tekijöistä.
Sen tuottaman tiedon tavoitteena on tukea ihmisen perustoimintojen suorittamista siten, että tämä kokee toimintansa mielekkäänä ja kykenee osallistumaan aktiivisesti elämäänsä huolimatta sairaudestaan tai vammaisuudestaan.

Tutoreiden avulla pyritään ylläpitämään ja kehittämään kinestetiikan kursseille osallistuneiden tietoja ja taitoja käytännön hoitotyössä.

Lisäksi pyritään motivoimaan koko henkilöstöä toimintakykyä ja kuntoutumista ylläpitävien taitojen oppimisessa, ohjata ja tukea ikääntyneitä asiakkaita sekä heidän omaisiaan kotona selviytymisessä vaadittavissa toiminnoissa.

Tutorin merkitys tulee korostumaan tulevina vuosina yhä enemmän peruskurssin käyneiden työntekijöiden määrän ja yleisen kiinnostuksen lisääntyessä.

Porin kaupungin perusturvakeskuksessa aloitettiin hoito- ja terapiahenkilöstön koulutukset vuonna 2009 ja koulutettua henkilöstöä on jo yli 200.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansalliseen kehittämisohjelmaan (KASTE) sisältyvä
Toimintakykyisenä ikääntyminen –hanke on kouluttanut Porin perusturvakeskuksen yhteistoiminta-alueelle ensimmäisenä Suomessa useita kinestetiikan tutoreita.



Hakusana
2018 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2017 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2016 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2015 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2014 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2013 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2012 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2011 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12 2010 01 02 03 04 05 06 07 08 09 10 11 12