Etusivu > Uutiset > 2012 > 06 > Auringonkukkapellot kasvussa

Auringonkukkapellot kasvussa

(21.06.2012 11:43 KANTT1 / päivitetty 24.06.2012 11:39 Tiilimäki Tarja)

Auringonkukkia on kylvetty tänä vuonna viiteen eri paikkaan.

Näitä hurmaavan keltaisia kukkameriä voi ihastella Harmaalinnan Härkätallinpuistossa, Väinölän Joukahaisenpuistossa, Toejoen koululla, Pormestarinluodon Äyskärinpuistossa ja Vähäraumalla Pekanpuistossa eli vastapäätä Vähärauman koulua.

Kaiken kaikkiaan auringonkukalla on lähes kolme hehtaaria. Siemenet on kylvetty 12. kesäkuuta. Aikaisempien vuosien tapaan auringonkukkia voivat kaupunkilaiset halutessaan käydä vapaasti poimimassa, jahka ne ensin ennättävät kukkaan.

- Muutaman viikon kukkaloistoa pitää vielä odottaa, koska paras kukinta ajoittuu elokuun loppupuolelle, kertoo ympäristöhortonomi Arja Korpela, Porin puistotoimesta.

Silmäniloa auringonkukista on Porissa ollut jo 15 vuotena.

Pottua ja niittykukkia myös

- Perunaa on istutettu Vähäraumalle, joten Porin Päivän tienoilla on tiedossa jälleen perinteiset perunannostotalkoot, lupaa Korpela.

Kokeilumielessä Herralahteen Tampereentienpuistoon on kylvetty niittykukka-alue.

- Nämä kukat eivät ole tarkoitettu poimittaviksi, joten niitä pitää malttaa vain ihailla, Korpela muistuttaa.

kuva Porilaisille on tarjolla tätä silmäniloa myös tänä kesänä. Kuva: Arja Korpela



Hakusana