Etusivu > Uutiset > 2012 > 06 > Naisnäkökulmia elämästä

Naisnäkökulmia elämästä

(05.06.2012 10:40 KANTT1 / päivitetty 05.06.2012 13:21 Tiilimäki Tarja)

Rakennuskulttuuritalo Toivon kesänäyttely Naisia Porissa esittelee 1800- ja 1900 -luvulla eläneiden naisten elämänvaiheita.

Naisia Porissa -näyttelyssä on mukana eri sosiaaliluokkiin kuuluneita porilaisia naisia. 12 naisen joukosta löytyy niin yhdistysaktiivi, kauppias, virkanainen kuin sekatyöläinen ja prostituoitu.

- Olemme halunneet tuoda esille näiden naisten elämisen ehdot ja mahdollisuudet siinä ajassa, jossa he elivät, toteaa FM, dosentti Anna Sivula.

Kaikki näyttelyn naiset ovat eläneet siinä Porissa, jonka on vielä tänäkin päivänä tunnistettavissa eli vuoden 1852 suupalon jälkeen. Vanhin naisista oli syntynyt 1816 ja nuorin 1903.

- Myös tuohon aikaan naisella oli mahdollisuus tehdä valintoja uransa suhteen. Perheen ja uran yhdistäminen oli mahdollista, joskaan ei kovin yleistä, kertoo intendentti Tuulikki Kiilo.

Tutkimuksia näyttelyä varten on tehnyt, ja sen kokoamiseen on osallistunut 14 Turun yliopiston Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman opiskelijaa.

Näyttely on avoinna 5.6. – 31.7. ti - pe kello 11-17. Korsmanin talon tiloissa ja pihapiirissä, Varvinkatu 19


kuva Naisia Porissa -näyttely antaa Tuulikki Kiilon mukaan realistisen kuvan aikakautensa naisten elämästä. Kuva: Antero Saari


Lisätietoja näyttelystä löytyy Kulttuuritalo Toivon internetsivuilta.


Hakusana