Etusivu > Uutiset > 2012 > 08 > Liikennettä rauhoitetaan Tuorsniemessä

Liikennettä rauhoitetaan Tuorsniemessä

(27.08.2012 08:49 kanak1 / päivitetty 27.08.2012 08:49 Aaltonen Kalle)

Tuorsniemessä sijaitseva Alisenkuja suljettiin liikennemerkein kaikelta muulta moottorikäyttöiseltä ajoneuvoliikenteeltä, paitsi vuoroliikenteessä olevilta linja-autoilta maanantaina 13.8.

Päätös on tehty voimassa olevan asemakaavan pohjalta teknisessä lautakunnassa 15.5. Päätös on toistaiseksi voimassa ja Alisenkuja tullaan rauhoittamaan lopullisesti myös linja-autoliikenteeltä lähivuosina.

Liikennemerkkien asentamisen jälkeen autoilijoiden ajotavat eivät ole muuttuneet ja vanhan reitin läpi ajetaan edelleen vanhasta muistista. Kuluvan viikon aikana kyseiseen katuosaan tullaan tekemään muutoksia, jotta autoilijat huomaisivat muuttuneet olosuhteet.

Korvaava reitti kulkee Suruttoniemen ja Länsiväylän kautta. Reitti on päällystettynä ja ajokunnossa, ja tulee valmistumaan ajoratamerkintöineen ja liikenneohjauksineen syyskuun loppuun mennessä.

Autoliikenteen toivotaan huomioivan muuttuvat liikennejärjestelyt ja noudattavan varovaisuutta uusilla katuosuuksilla.


Hakusana