Etusivu > Uutiset > 2012 > 08 > Porispere iski laajalla kirjolla

Porispere iski laajalla kirjolla

(05.08.2012 22:18 kanak1 / päivitetty 06.08.2012 08:44 Aaltonen Kalle)

Tunnelmia laidasta laitaan tarjonnut festivaali ei aivan yltänyt kävijätavoitteeseensa.

Kaiken kaikkiaan kävijöitä kertyi viikonlopun aikana noin 14 000. Perjantaina ja lauantaina ei päästy kävijätavoitteeseen osittain sateisen sään takia. Festivaalipromoottori Harri Vilkuna oli sunnuntaina mietteliäs etsiessään syitä vajaisiin lukemiin.

­– Porilaiset elävät Porisperen hengessä mukana, mutta se ei konkretisoidu lippuluukulla, Vilkuna toteaa.

Viisitoista vuotta keikkoja Porissa järjestänyt Vilkuna oli myös hämmentynyt, kun esimerkiksi perjantai-illan kävijöistä karkeasti arvioiden yli puolet oli ulkopaikkakuntalaisia.

– Porissa on hirveä määrä nuoria bändejä, mutta jostain syystä heitä ei vain näkynyt paikan päällä. Heitä varten tätä työtä tehdään, porilaisille musiikin ystäville ja harrastajille.

Porisperen päättänyt perhepäivä oli tänäkin vuonna suosittu ja Vilkuna toteaakin huvittuneena, että ensi vuonna voitaisiin järjestää pelkästään perhepäivä.

kuva Raskaimman kattauksen tarjonnut lauantai keräsi metallin ystävät Kirjurinluotoon. Kuva: Kalle Aaltonen

Nykyinen linja hyvä

Lauantaina Kuusumun Profeetta-yhtyeensä kanssa esiintynyt porilaismuusikko Mika Rättö pitää Porispereä äärimmäisen tuoreena, laajakatseisena sekä kunnianhimoisena tapahtumana.

– Kyseessä on musiikin rakastajien tekemä festivaali. Harvoin norjalainen black metal sekä 70-luvun suomalainen rock soivat saman illan aikana.

Rättö itse ei ryhtyisi järjestämään musiikkifestivaalia ja nostaakin hattua Porisperen järjestäjien suuntaan, jotka näkevät vaivaa viihdyttääkseen ihmisiä. Hänen mielestään tapahtumaa tulisi kehittää pituussuunnassa leveyden sijaan.

– Laajentaessa pienemmät bändit jäävät usein taka-alalle. Kulttuurin ja bisneksen teko ovat kaksi eri asiaa ja molemmilla on hintansa, Rättö luonnehtii.

Porilaiset Tessa Laurila sekä Jonne-Pekka Stenroos saapuivat Porispereen lähinnä yleisen tunnelman takia. He pitävät tapahtuman hillitympää bändikattausta parempana vaihtoehtona.

– Isot bändit ovat totta kai kivoja, mutta nyt tunnelma on sopivan intiimi, pari toteaa yhteen ääneen.

kuva Tessa Laurila ja Jonne-Pekka Stenroos Porispere-tunnelmissa. Kuva: Kalle Aaltonen


Hakusana