Etusivu > Uutiset > 2012 > 09 > Kinokellarin syksy vahvasti eurooppalainen

Kinokellarin syksy vahvasti eurooppalainen

(12.09.2012 11:01 KANTT1 / päivitetty 13.09.2012 10:00 Tiilimäki Tarja)

Porin kulttuuritoimen ylläpitämän Kinokellarin lauantaimatineat käynnistyvät 22. syyskuuta.

Syyskausi sisältää kymmenen elokuvaa, joista kaksi on dokumenttia ja yksi animaatio, vuosilta 2009–2011. Elokuvista kuusi on mahdollisuus nähdä syksyn aikana Porissa ensimmäistä kertaa.

– Ohjelma on innostava, monipuolinen ja mielenkiintoinen. Kaikki elokuvat ovat festivaaleilla palkittuja teoksia, toteaa kulttuuriassistentti Helvi Selesmaa.

Ohjelmisto tarjoaa laatudraamaa, jonka aiheina ovat muun muassa ranskalainen ammattiyhdistystoiminta, siirtolaisrakkaus sisilialaisittain, ruotsalaiset arkiset ihmiskohtalot, brittiläisen tiedustelupalvelun kiemurat, saksalaisen psykoanalyysin syntyvaiheet sekä brasilialainen poliisikorruptio.

Syyskauden toinen dokumentti, Jacques Perrin ohjaama visuaalisesti näyttävä meriluontodokumentti Océans, sukeltaa maailmaan, jota tuskin kukaan on aiemmin nähnyt. Stefan Jarlin Alistuminen tarkastelee kriittisesti teollisuuden tuottamien kemikaalien vaikutusta ihmiseen.

Syksyn animaatio on Sylvain Chometin visuaalisesti huikea ja emotionaalisesti puhutteleva Illusionisti, joka perustuu Jacques Tatin käsikirjoitukseen.

Syksyn mittaan on luvassa myös erityisesti lapsille ja vanhuksille suunnattuja elokuvanäytäntöjä lähiöissä ja vanhainkodeissa.

Kinokellarin syksyn ohjelma

22.9. Robert Guédiguian: KILIMANJARON LUMET, Ranska 2011, 1 h 47 min, K12

29.9. Emanuele Crialese: TERRAFERMA, Italia / Ranska 2011, 1 h 32 min, K12

6.10. Björn Runge: HAPPY END, Ruotsi / Tanska 2011, 1 h 37 min, K16

13.10. Tomas Alfredson: PAPPI LUKKARI TALONPOIKA VAKOOJA, Ranska / Iso-Britannia, Saksa 2011, 2 h 8 min, K15

20.10. José Padilha: TROPA DE ELITE2, Brasilia 2010, 1 h 55 min, K16

27.10. Terence Davies: SYVÄNSININEN MERI, Yhdysvallat / Iso-Britannia 2011, 1 h 38 min, K12

10.11. Sylvain Chomet: ILLUSIONISTI, Ranska / Iso-Britannia 2010, 1 h 20 min, K7

17.11. Jacques Perrin: OCÉANS, Ranska / Sveitsi / Espanja 2009, 1 h 44 min, K7

24.11. Stefan Jarl: ALISTUMINEN, Ruotsi 2010, 1 h 27 min, K7

1.12. David Cronenberg: A DANGEROUS METHOD, Iso-Britannia / Saksa / Kanada / Ranska 2011, 1 h 35 min, K13

Näytännöt ovat Promenadikeskuksessa.


Hakusana