Etusivu > Uutiset > 2012 > 09 > Tulevaisuuden kuljetusratkaisut esillä Porissa

Tulevaisuuden kuljetusratkaisut esillä Porissa

(07.09.2012 11:23 Tiina.J Lehtonen / päivitetty 12.09.2012 09:11 Salminen Tiina)

Porin kaupunki ja Porin Satama isännöivät Bothnian Green Logistics Corridor -hankkeen yhteistyökokousta Porissa 12.-13. syyskuuta.

BGLC -hankkeen avulla kehitetään uusia liikenneratkaisuja ja lisätään yhteistyötä kuljetuskysymyksissä teollisuuden, elinkeinoelämän ja viranomaisten kesken. Näin voidaan helpottaa ja nopeuttaa tavara- ja henkilöliikennettä pohjoisesta etelään, aina Keski-Euroopan loppumarkkinoille asti.

– On mielenkiintoista olla mukana isossa kansainvälisessä projektissa, kertoo Porin Sataman kehityspäällikkö Pekka Sundberg.

Porin Satama on mukana hankkeessa kahdessa työpaketissa. Ensimmäisen työpaketin teemana on maantieltä rautateille ja merelle. Siinä Porin Satama toteuttaa kannattavuusselvityksen Pori-Parkano-Haapamäki -radan ottamisesta uudelleen käyttöön.

– Suljetun Pori-Parkano-Haapamäki -radan ottaminen uudelleen käyttöön avaisi uusia reititysmahdollisuuksia Suomen teollisuudelle.

Toisessa työpaketissa tutkitaan muun muassa infrastruktuuri-investointien aluetaloudellista vaikuttavuutta ja vaikutuksia teollisuuden arvoketjuun. Myös Porin Satama on mukana selvityksessä, jossa kehitetään meriliikenneyhteyksiä Pohjoismaiden pohjoisosien ja Keski-Euroopan välillä.

Porin satama on Botnian käytävän merkittävä solmukohta ja Suomen tärkeimpiä tavaraliikennesatamia.

BGLC-hankkeeseen osallistuu 29 partneria Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Saksasta ja Puolasta.

Vuosina 2011-2014 toteutettava hanke osarahoitetaan EU:n Itämeren alueohjelmasta.




Hakusana