Etusivu > Uutiset > 2012 > 10 > Porissa äänestettiin ennakkoon aktiivisemmin kuin viime kuntavaaleissa

Porissa äänestettiin ennakkoon aktiivisemmin kuin viime kuntavaaleissa

(24.10.2012 13:49 Tiina.J Lehtonen / päivitetty 24.10.2012 14:21 Salminen Tiina)

Kuntavaalien ennakkoäänestys päättyi tiistaina 23.10. Porilaiset kävivät vaaliuurnilla ahkerasti. Ennakkoäänestyksessä äänensä antoi 29,3 prosenttia äänioikeutetuista eli yhteensä 19 912 porilaista.

Ennakkoäänestyksessä naiset olivat miehiä aktiivisempia. Porilaisista miehistä 8822 antoi äänensä ennakkoon, kun taas naisia vaaliuurnilla kävi 11 090.

Vuoden 2008 kuntavaaleissa porilaisia ennakkoäänestäjiä oli 17 860, kaikista äänioikeutetuista 28,7 prosenttia. Viime kuntavaaleissa porilaisten äänioikeutettujen määrä oli 5858 vähemmän kuin tänä vuonna. Äänioikeutettuja on tänä vuonna Porissa yhteensä 68 042.

Kaiken kaikkiaan vuoden 2008 vaaleissa äänioikeuttaan käytti 38 749 porilaista. Luku oli silloin 62,3 prosenttia kaikista äänioikeutetuista.

Kuntavaalien virallinen vaalipäivä on sunnuntaina 28.10. Silloin jokaisella äänioikeutetulla on vielä mahdollisuus antaa äänensä. Vaalipäivänä äänestäminen tapahtuu siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänestäjälle saapuneeseen ilmoituskorttiin. Äänestyspaikat ovat avoinna klo 9.00-20.00. Äänestäjällä tulee olla mukana virallinen kuvallinen henkilöllisyystodistus.

Lisätietoja äänestämisestä www.pori.fi/kuntavaalit.


Hakusana