Etusivu > Uutiset > 2013 > 04 > Talkoot siistimmän Porin puolesta

Talkoot siistimmän Porin puolesta

(19.04.2013 15:00 kanhe2 / päivitetty 19.04.2013 15:00 Harjula Eerika)

Porin seutu puhtaaksi-kampanja haastaa ihmiset mukaan 7.5. kello 15.00-19.00 Isomäen urheilukeskuksen alueella järjestettäviin siivoustalkoisiin.

Yhteisiin, kaikille avoimiin siivoustalkoisiin haastetaan mukaan kylä- ja asukasyhdistykset, urheiluseurat, koulut, yhteisöt ja kaikki asukkaat siivoamaan lähiluonto kesäkuntoon. Siivouskohteeksi sopivat läheiset metsät, puistot, leikkikentät tai tienvarret.

Tänä vuonna siivouskampanjassa siivotaan Isomäen ulkoilualue talven jäljiltä. Talkoot aloitellaan liikunnanohjaajan vetämällä lämmittelyjumpalla Tennishallin parkkipaikalla. Sen jälkeen jaetaan siivousvälineet ja hajaannutaan maastoon keräämään lumen alta paljastuneita roskia. Talkoisiin voi osallistua oman aikataulunsa mukaan ja talkoot voi myös järjestää jonain muuna päivänä toukokuussa, jos kyseinen päivä ei sovi.

Kampanja on osa valtakunnallista Talkoillaan!-Suomi puhtaaksi hyvinvointikampanjaa sekä maailmanlaajuista World Cleanup 2013-liikettä. Viime vuonna Porin seudulla kampanjan haasteen vastaanotti yhteensä noin 3500 henkilöä ja Maailmansiivouksessa seitsemän miljoonaa vapaaehtoista siivosi yhteensä 96 eri maassa.

Kampanjaan voi ilmoittautua 30.4. mennessä.

Lisätietoa tapahtumasta täältä.

Valtakunnallisen kampanjan kotisivut löytyvät täältä.


Hakusana