Etusivu > Uutiset > 2013 > 06 > Valtuusto hyväksyi vuoden 2012 tilinpäätöksen

Valtuusto hyväksyi vuoden 2012 tilinpäätöksen

(10.06.2013 19:31 KANST1 / päivitetty 10.06.2013 19:31 Salminen Tiina)

Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan Porin vuoden 2012 tilinpäätöksen. Samalla valtuusto myönsi vastuuvapauden hallintoa ja taloutta hoitaneiden toimielinten jäsenille sekä johtaville viranhaltijoille tarkastuslautakunnan esityksen mukaisesti. Vastuuvapaus koskee tilikautta 1.1.-31.12.2012.

Päätös syntyi yksimielisesti. Puolueryhmien puheenvuoroissa nousivat esiin muun muassa vuoden lopulla tehtyyn valtuustosopimukseen linjatut keinot talouden tasapainottamiseksi. Ryhmiä huoletti erityisesti asukaskohtaisen velan kasvu vuosien 2011-2012 välillä.

Porin kaupunginhallitus hyväksyi ja allekirjoitti kokouksessaan 25.3. tilinpäätöksen ja lähetti sen tarkastuslautakunnalle ja tilintarkastajalle tarkastusta varten. Kunnan on laadittava vuosittain tilinpäätös ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tarkastuksen jälkeen tilinpäätös saatetaan valtuuston käsiteltäväksi.

Kaupungin tilikauden tulos vuonna 2012 oli -0,9 miljoonaa euroa. Tulos oli odotettua parempi sikäli, että alkuperäisen talousarvion mukaan tulokseksi arvioitiin -1,8 miljoonaa euroa. Kaupungin verotulot kasvoivat yhteensä 13,9 miljoonaa euroa eli 5,3 prosenttia. Kunnallisverotulojen kasvu oli 6,6 prosenttia. Verotulot ylittivät talousarviossa arvioidun summan 1,2 miljoonalla eurolla ja valtionosuudet 2,1 miljoonalla eurolla. Tilikauden ylijäämäksi muodostui 10,6 miljoonaa euroa.


Hakusana