Etusivu > Uutiset > 2013 > 09 > Iso-Enskerin ja Seliskerin palvelut paranevat

Iso-Enskerin ja Seliskerin palvelut paranevat

(18.09.2013 15:15 KANST1 / päivitetty 18.09.2013 15:19 Salminen Tiina)

Metsähallitus aloitti työt palveluiden parantamiseksi Selkämeren kansallispuistoon kuuluvilla Porin edustan retkeilysaarilla Iso-Enskerissä ja Seliskerissä.

Tänä syksynä saarten keittokatoksia kunnostetaan, jotta ne palvelisivat paremmin retkeilijöitä. Myös muita rakennuksia tullaan ehostamaan. Lisäksi retkisatamien opastaulut uusitaan, ja ensi vuonna Iso-Enskerin luontopolku uudistetaan kokonaan.

Rakennustyöt aloitetaan kuluvalla viikolla. Rakennusten ja tulentekopaikkojen kunnostusten toivotaan valmistuvan jo tänä syksynä.

- Vaikka kaikki tulentekopaikat eivät kunnostustöiden aikana olisikaan käytettävissä, omia nuotiopaikkoja ei puiston alueelle pidä rakentaa. Toivomme retkeilijöiltä kärsivällisyyttä - ensi keväänä saarissa ovat entistä paremmat palvelut, lupaa projektipäällikkö Minna Uusiniitty-Kivimäki.

Roskatonta retkeilyä

Porin kaupungin hoitama jätehuolto tulee poistumaan ja ensi vuonna retkeilijät huolehtivat jätteistään itse. Niin sanotun roskattoman retkeilyn periaate on käytössä valtakunnallisesti myös muissa kansallispuistoissa. Näin jätehuollosta säästyy varoja, jotka voidaan käyttää muihin retkeilijöiden palveluihin Selkämeren kansallispuiston alueella.

Nyt tehtävät työt ovat osa Selkämeren luonnon ja kulttuuriperinnön hoidon suunnittelu ja toteutus -hanketta. Hankkeen toteuttaja on Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalvelut. Hanketta osarahoittaa Varsinais-Suomen ELY-keskus. Rahoitukseen osallistuvat myös Metsähallitus ja Porin kaupunki.


Hakusana