Etusivu > Uutiset > 2013 > 09 > Porissa pohditaan koulutuksen tulevaisuutta

Porissa pohditaan koulutuksen tulevaisuutta

(23.09.2013 10:41 KANST1 / päivitetty 23.09.2013 13:03 Salminen Tiina)

OAJ:n On the Road -maakuntakiertue saapuu Poriin tiistaina 24.9. Kiertue haastaa sekä päättäjät että kansalaiset kertomaan oman käsityksensä koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta ja oppimisesta.

Maakuntakiertueen yleisötapahtuma pidetään tiistaina klo 13-16 Eetunaukiolla. Elina Wallinin haastateltavina ovat mm. OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen, aitajuoksija Nooralotta Neziri, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola sekä sivistysjohtaja Jari Leinonen. Päivän ohjelma löytyy osoitteesta www.oajsatakunta.fi.

Kuudelle paikkakunnalle ulottuvan kiertueen tarkoituksena on herättää keskustelua koulutuksen tulevaisuudesta. On the Road -kiertue pohjustaa opettajajärjestön 40-vuotisjuhlintaa, jonka teemana on koulutuksen tulevaisuus. OAJ edustaa koko opetus- ja kasvatusalaa varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle.


Hakusana