Etusivu > Uutiset > 2013 > 10 > Porin kaupunki ja Aalto-yliopisto vahvistavat yhteistyötä

Porin kaupunki ja Aalto-yliopisto vahvistavat yhteistyötä

(23.10.2013 09:01 Salminen Tiina / päivitetty 23.10.2013 10:27)

Uusi yhteistyösopimus takaa Aalto-yliopiston läsnäolon Porin yliopistokeskuksessa ja Porin alueella jatkossakin.

Yhteistyöalustana toimii uusi Pori Urban Platform of Aalto University (PUPA) -toimintamalli, jonka puitteissa toteutetaan Aalto-yliopiston projektiperusteista opetusta ja tutkimusta Porissa ja Satakunnassa. Uuden toimintamallin mukainen toiminta Porissa käynnistyy 2015 alussa. Toimintamalli tarjoaa sekä Aalto-yliopistolle että alueellisille toimijoille entistä laajemmat mahdollisuudet tehdä yhteistyötä monitieteisissä opetus- ja tutkimushankkeissa.

– Aalto-yliopiston yhteistyö alueellisten toimijoiden kanssa monipuolistuu ja monialaistuu. Taiteen laitoksen lisäksi jatkossa myös arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin opetusta toteutetaan Porissa, kertoo dekaani Helena Hyvönen Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta.

kuva

Aalto-yliopiston Porin yksikön johtaja Taina Rajanti, taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Helena Hyvönen ja kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen iloitsevat Porin kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistyöstä.
Kuva: Suvi Hirvi


Jatkossa mikä tahansa Aalto-yliopiston koulutusohjelma tai yksikkö voi esimerkiksi organisoida yhdessä paikallisen kumppanin kanssa toteutettavan kurssin, seminaarin, tapahtuman tai kenttätutkimusjakson.

– On ilahduttavaa, että Aalto-yliopisto sitoutuu Porin alueen kehittämiseen jatkossakin. Aalto-yliopiston laajalla yhteistyöllä kotimaisen ja kansainvälisen yliopistokentän kanssa on myönteisiä suoria ja välillisiä vaikutuksia alueen kehittämiseen, kertoo Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkinto-opetus Porin yliopistokeskuksessa jatkuu syksyyn 2014 saakka. Tutkinto-ohjelmien lopettamisen taustalla on Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun tutkinnonuudistus, joka on osa Aalto-yliopiston opetuksen kehittämistyötä.


Hakusana