Etusivu > Uutiset > 2013 > 10 > Puukaupungin tarina nyt verkossa

Puukaupungin tarina nyt verkossa

(09.10.2013 10:10 Salminen Tiina / päivitetty 09.10.2013 10:23)

Satakunnan Museon uusi Puukaupungin tarina -nettisivusto esittelee Porin taloja ja ihmisiä 100 vuoden ajalta 1860-luvulta 1960-luvulle.

Nettisivustolla pääsee kierrokselle muistojen Poriin. Tutustua voi vaikkapa portinvartija Johanssonin piharivin asuntoon 5. kaupunginosassa 1900-luvun alussa tai paperityöntekijä Metsälän kotiin linnamaisessa Hennalan talossa 1930-luvulla.

Sivusto koostuu neljästä aikatasosta ja neljästä eri-ikäisestä Porin kartasta. Nettisivustossa on yhdistelty paikkatietotekniikkaa, vanhoja kuvia ja tekstejä, joilla aikamatka Porin historialliseen puukaupunkiin on mahdollistettu. Kuvateksteissä on talojen ohella tietoa joistakin asukkaista ja heidän elämästään.

Puukaupungin tarinan käyttöliittymä on Suomessa täysin uudenlainen. Nettisivut löytyvät myös mobiiliversiona älypuhelimille ilman erillisiä ohjelmistoasennuksia. Sivusto perustuu Puukaupungin tarina -multimediaan, joka on ollut katseltavissa muun muassa museon Vesien sylistä Satakunnaksi -perusnäyttelyssä.

Tutustu Puukaupungin tarinaan

kuva Puukaupungin tarina -verkkosivustolta löytyy kuvia myös tämän päivän Porin puukaupunkialueilta. Kuva: Liisa Nummelin.


Hakusana