Etusivu > Uutiset > 2013 > 11 > Pori uudistaa puhelinpalvelujaan

Pori uudistaa puhelinpalvelujaan

(20.11.2013 13:42 Salminen Tiina / päivitetty 20.11.2013 13:45)

Porin kaupunki luopuu Fonectan puhelinluettelopalveluista lähes kokonaan. Päätöksellä haetaan kustannussäästöjä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että painetusta puhelinluettelosta löytyy jatkossa ainoastaan kaupungin puhelinvaihteen numero.

- Jatkossakin pystymme palvelemaan yksilöllisesti jokaista, joka Porin kaupungille soittaa. Kahdeksan hengen tiimimme kykenee hyvin ohjaamaan puheluita, vaikka niiden määrä muutoksen johdosta kasvaisikin, puhelinvaihteen toimistoesimies Elina Tasku sanoo.

Lisäksi kaupungilla on toimiva puhelinluettelo ja yhteystietohaku omilla internet-sivuillaan, osoitteessa www.pori.fi/puhelinluettelohaku.

- Netissä tietoa voi hakea puhelinluettelon lisäksi kätevästi vaikkapa pelkän sukunimen tai toimipaikan perusteella. Tieto on myös painettua puhelinluetteloa varmemmin ajantasaista, koska oman puhelinvaihteemme henkilökunta päivittää tietoja, viestintäpäällikkö Anna Kyhä-Mantere kertoo.

Suuri osa puhelinnumeroista haetaan jo nyt internetin kautta.

- Vaihtelua esiintyy kuukausitasolla, mutta tilastojen mukaan puhelinluettelohaussa tehdään keskimäärin 11 000 hakua kuukaudessa, Kyhä-Mantere selvittää.


Hakusana