Etusivu > Uutiset > 2013 > 11 > Asuntomessualueen kaava vireille

Asuntomessualueen kaava vireille

(28.11.2013 10:00 Hirvi Suvi / päivitetty 28.11.2013 11:48)

Hevosluodon ja Karjarannan asemakaavoitus julkistetaan perjantaina 29. marraskuuta 2013.

Asemakaavan muutosta on vauhdittanut alueella 2018 järjestettävät Suomen asuntomessut. Valmistelussa on ollut mukana eri alojen asiantuntijoita. Perjantaina asemakaavoitus kuulutetaan virallisesti vireille ja samanaikaisesti osallistumis- ja arviointisuunnitelman kanssa asetetaan nähtäväksi kertynyt valmisteluaineisto. Suunnitelmista vastaa Porin kaupunkisuunnittelu.

- Tarkoituksena on, että ideointi jatkuu ja että potentiaaliset toteuttajat, loppukäyttäjät ja paikalliset yrittäjät lähtevät jo tässä vaiheessa innokkaasti mukaan, kaupunkisuunnittelupäällikkö Olavi Mäkelä sanoo.

Tämän hetken suunnitelmien mukaan asuntomessualueelle rakentuu kuusi kerrostaloa ja matalia rakennuksia Karjarannan puoleiselle alueelle. Suunnitteluiden valmistuminen kestää arvion mukaan vuoteen 2015, jonka jälkeen on tarkoitus aloittaa rakentaminen. Porin YH-asunnot Oy on ensimmäiseksi rakennuttajaksi ilmoittautunut taho.

Asuntomessut mahdollistavat uusien asukkaiden muuton alueelle ja nykyisten asukkaiden juurruttamisen.

- Asuntomessut piristävät Porin elinkeinoelämää ja työllistävät ennen ja jälkeen messujen, Porin seudun matkailu Oy MAISA:n markkinointipäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki muistuttaa.

Porin kaupunkisuunnittelun osallistumis-ja arviointisuunnitelma (pdf, 2.28 Mt)


Hakusana