Etusivu > Uutiset > 2013 > 12 > Pori Energian sähköverkon korjaustyöt jatkuvat

Pori Energian sähköverkon korjaustyöt jatkuvat

(23.12.2013 11:40 Kyhä-Mantere Anna / päivitetty 23.12.2013 11:40)

Sunnuntaisen Raafael-myrskyn aiheuttamien vaurioiden korjaustyöt ovat käynnissä eri puolilla Pori Energia Sähköverkot Oy:n verkostoa.

Myrskytuuli kaatoi puita linjoille erityisesti merenrannan läheisyydessä olevalla ilmajohtoalueella. Sunnuntaina oli pahimmillaan ilman sähköä noin 5 000 verkon käyttäjää. Maanantaina aamupäivällä vailla sähköä oli vielä noin 40 verkon käyttäjää. Korjaamista jatkettiin läpi yön ja korjaustyöt jatkuvat edelleen maanantaina.

Vian korjaus keskittyi maanantaina myrskyn vaurioittamien runkolinjojen toimintakuntoon saattamiseen. Korjaamista odotti maanantaina aamupäivällä parikymmentä kappaletta yksittäistä ilmoitettua vikaa. Vikailmoitusten tulon odotetaan jatkuvan vielä alkuviikon aikana.

Sähköjohtoja on vielä useassa paikassa maassa sekä kaatuneiden puiden alla ja seassa. Maassa ja alhaalla roikkuviin johtoihin tulee suhtautua erityisellä varovaisuudella, niitä ei missään tapauksessa saa koskea eikä niiden läheisyyteen saa mennä.


Hakusana