Etusivu > Uutiset > 2014 > 02 > Valtuustosopimuksen taloudelliset tavoitteet toteutuivat yli odotusten

Valtuustosopimuksen taloudelliset tavoitteet toteutuivat yli odotusten

(25.02.2014 13:56 Kyhä-Mantere Anna / päivitetty 25.02.2014 13:56)

Kaupungin tilinpäätösennusteen mukaan vuosi 2013 toteutui valtuustosopimuksessa asetetun kassavirtatavoitteen osalta erinomaisesti.

Toiminnan ja investointien yhteenlaskettu rahavirta on alustavan rahoituslaskelman mukaan noin -3 miljoonaa euroa. Valtuustosopimuksen mukainen vuoden 2013 talousarviossa asetettu tavoite oli noin -20 miljoonaa euroa. Kassavirtatavoitteen ylittyminen oli erityisesti talousarvion käyttötalousosan hyvän toteuman sekä odotettua paremman verotulokertymän ansiota, joiden seurauksena kaupungin vuosikatteeksi muodostui noin 41 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2012 oli noin 24 miljoonaa euroa.

Hallintokuntien budjettikuri piti hyvin ja ne selvisivät vuodesta pääosin ilman suuria lisämäärärahatarpeita. Muun muassa perusturvan tulos oli hyvä ja sen omassa toiminnassa määrärahaa jäi yli 5 miljoonaa euroa käyttämättä. Verotulot ylittivät talousarviossa arvioidun tason yli 5 miljoonalla eurolla, joka vastaa noin 0,4 kunnallisveroprosenttiyksikön tuottoa.

Alkuperäisessä talousarviossa tilikauden alijäämäksi oli ennakoitu 7,6 miljoonaa euroa. Rahastojen ja varausten muutosten jälkeen vuoden 2013 ylijäämäksi muodostui noin 0,6 miljoonaa euroa.

Porin kaupungin virallinen tilinpäätös julkaistaan maanantaina 24.3.2014. Kaupunginhallitus käsittelee tilinpäätöksen 31.3.2014.


Hakusana