Etusivu > Uutiset > 2014 > 05 > Kulttuurin superlauantai levittäytyy Poriin

Kulttuurin superlauantai levittäytyy Poriin

(06.05.2014 10:03 Aaltonen Kalle / päivitetty 16.05.2014 14:24)

Valtakunnalliselle museoviikolle ajoittuva porilaisten oma juhlapäivä järjestetään 17. toukokuuta.

Kulttuurin superlauantai on porilaisten tapahtumapäivä, jolloin järjestetään ohjelmaa Porin kaupungin museoissa ja viidennessä kaupunginosassa. Kulttuurin superlauantaita vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 2012. Siinä yhdistyvät yhteiseksi tapahtumaksi samalle päivälle ajoittuvat Museoiden yö ja Viikkarin kyläjuhla.

Museoiden yö ( La Nuit des Musèes) on eurooppalainen tapahtuma, joka avaa museoiden ovet yleisölle keskiyöhön saakka.
Taidemuseossa Museoiden yön teemana on musiikki ja suomenkieli. Esiintyjinä, puhujina ja työpajojen ohjaajina on tunnettuja kuvataiteen, musiikin ja kirjallisuuden henkilöitä.

Satakunnan Museon ohjelma pohjautuu pitkälti ajankohtaisiin näyttelyihin. Tarjolla on niin työpajoja, näyttelyopastuksia kuin konserttejakin. Työpajassa voit rakentaa majaa, tuunata koruja ja hörhelöitä tai tehdä perunapariston.

Viikkarin kyläjuhlilla on jälleen luvassa keväisen kepeää tunnelmaa sekä perinteistä ja kokeilevaa kulttuuria kaiken ikäisille. Sibeliuspuistossa ja sen liepeillä on päiväohjelmaa klo 11–15, jolloin ohjelmassa elävää musiikkia, eläimellistä menoa, näyttelyitä, erilaisia työpajoja sekä asukkaiden järjestämää pihaohjelmaa. Kyläjuhlien yhteydessä vietetään myös Vähäx valottaa -festivaalin toiminnallisia avajaisia. Kartan kyläjuhlista löydät täältä:

Viikkarin kyläjuhlien kartta (pdf, 0.17 Mt)
Kulttuurin superlauantain tapahtumiin on vapaa pääsy. Monipuolisesta ohjelmatarjonnasta löytyy kulttuuria joka lähtöön. Tapahtumia on aamusta iltaan kello 11-24. Tutustu koko ohjelmaan täältä:

Kulttuurin superlauantain ohjelma (pdf, 0.53 Mt)

kuva Viikkarin kyläjuhla puolestaan valloittaa Porin viidennen kaupunginosan nyt jo viidettä kertaa. Kuva: Tommi Katajisto / Kalloworks




Hakusana