Etusivu > Uutiset > 2014 > 05 > Siivoustalkoot puhtaiden rantojen ja vesien puolesta

Siivoustalkoot puhtaiden rantojen ja vesien puolesta

(13.05.2014 13:20 Aaltonen Kalle / päivitetty 13.05.2014 13:20)

Porin kaupungin ympäristövirasto ja Metsähallitus järjestävät rantojen siivoustalkoot maanantaina 19. toukokuuta klo 15–18 Kirjurinluodolla ja sen lähistöllä.

Talkoisiin kokoonnutaan Taavisillan Etelärannan puoleiseen päätyyn klo 15. Talkoissa kerätään roskia Kokemäenjoen rannoilta. Talkoolaisille on varattu siivousvälineitä. Hanskat saa omaksi talkoiden jälkeen. Talkoiden lopuksi osallistujille tarjotaan grillimakkaraa ja mehua. Grillailun lomassa talkoolaiset voivat tutustua Selkämeren kansallispuistoon ja jäteneuvojalta voi kysellä vinkkejä lajitteluun ja kierrätykseen.

Talkoot ovat osa Pidä Saaristo Siistinä ry:n koordinoimaa Siisti Biitsi -kampanjaa, jossa siivotaan rantoja kahden viikon aikana pitkin Suomen ja Ahvenanmaan rannikkoa, ja herätetään ihmisiä Itämeren ja rantojen roskaantumiseen.

Mikroroskat terveysriski eläimille ja ihmisille

Kokemäenjoki laskee Selkämereen, ja joen mukana merelle kulkeutuvat roskat vaikuttavat näin ollen myös Selkämeren kansallispuiston vesialueiden hyvinvointiin. Suurin osa rannoilta löytyvistä jätteistä on muovia, joka ei käytännössä hajoa koskaan, vaan pilkkoutuu yhä pienemmiksi ja pienemmiksi hiukkasiksi eli mikroroskiksi.

Mikroroskia on mahdotonta poistaa merestä. Muoviset roskat ja mikroroskat sitovat itseensä myrkkyjä, ja niiden myrkkypitoisuudet voivat olla paljon ympäröivää vettä suurempia. Eläimet, linnut ja kalat voivat erehtyä luulemaan pieniä roskia tai mikroroskia ruuaksi, tai syödä niitä vahingossa.

Selkämeren kansallispuistossa retkeilevä voi ehkäistä puiston roskaantumista myös viemällä mennessään sen, minkä tuo tulleessaankin. Kansallispuistossa ei ole jäteastioita, ja puistossa noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatteita. Kaupunkien virkistyskohteissa, kuten Kirjurinluodolla ja sen lähettyvillä, on kuntien ylläpitämiä jäteastioita.

kuva Suurin osa rannoilta löytyvistä jätteistä on muovia, joka ei käytännössä hajoa koskaan. Kuva: Porin kaupungin ympäristövirasto


Hakusana