Etusivu > Uutiset > 2014 > 06 > Lentoliikenne Helsinkiin kilpailutetaan

Lentoliikenne Helsinkiin kilpailutetaan

(16.06.2014 16:54 Kyhä-Mantere Anna / päivitetty 16.06.2014 17:39)

Kaupunginvaltuusto päätti äänestyksen jälkeen äänin 39-17, että lentoliikenne kilpailutetaan reitillä Pori-Helsinki.

Äänestykseen päädyttiin, kun vasemmistoliiton Aki Nummelin ehdotti esityksen hylkäämistä. Nummelinin ehdotus sai kannatusta vasemmistoliiton ja kristillisdemokraattien ohella perussuomalaisten, vihreiden ja keskustan riveissä. Äänet jakautuivat perussuomalaisten, keskustan ja vihreiden valtuustoryhmissä. Kokoomus ja sosialidemokraatit äänestivät yhtenäisinä kilpailutuksen puolesta.

Kilpailutus tehdään EU:n lentoliikenneasetuksen määräämällä tavalla ensin seitsemän kuukauden ja sen jälkeen kolmen vuoden määräajaksi. Kilpailuttamisen toteuttaminen edellyttää Euroopan komission lupaa. Mikäli reitille löytyy kaupallinen toimija, ei kilpailutusta suoriteta tai se keskeytetään.

Kaupunginvaltuusto päätti myös, että vuoden 2014 talousarviota muutetaan siten, että 250 000 euroa teknisen palvelukeskuksen määrärahoista varataan kaupunginhallituksen käyttöön lentoliikennettä varten. Kaupunginhallitus päättää käynnistää toimet EU:n lentoliikenneasetuksen mukaisen julkisen palveluvelvoitteen määräämiseksi välille Pori-Helsinki.

Kilpailuttaminen tarkoittaa sitä, että kaupunki pyytää eri lentoyhtiöiltä tarjoukset Pori-Helsinki välin liikennöinnistä vaadittavalla vuoromäärällä, arvioiduilla aikatauluilla ja muilla ehdoilla. Kilpailutuksen kustannuksiksi on vuositasolla arvioitu noin 500 000-600 000 euroa. Lentoliikenteen työllisyys- ja taloudelliset vaikutukset ulottuvat koko Porin seudulle ja maakuntaan.

Ulkopuolisen rahoituksen saamiseksi lentoliikenteen kilpailuttamista varten käynnistetään neuvottelut. Rahoitusta pyritään saamaan Satakuntaliitolta, naapurikunnilta ja elinkeinoelämältä. Myös valtio on ollut mukana eräissä lentoliikenteen kilpailutuksissa yhdessä paikallistahojen kanssa. Valtion osallistuminen edellyttää eduskunnan erillistä talousarviopäätöstä. Toimet määrärahan saamiseksi valtion talousarvioon käynnistetään.

Air100 ilmoitti lopettavansa lentoliikenteen Pori-Helsinki välillä kannattamattomana. Lentoliikenne loppuu 18.6.2014. Jyväskylän yliopiston tekemän selvityksen mukaan lentoyhteyden loppuminen veisi Porin seudulta noin 450-750 työpaikkaa ja vähentäisi esimerkiksi Porin kaupungin verotuloja vähintään 2,3 miljoonalla eurolla vuodessa. Lentoyhteys mahdollistaa erityisesti teollisten työpaikkojen säilymisen Porissa.


Hakusana