Etusivu > Uutiset > 2014 > 12 > Kaupunki käynnistää kiinteistöjärjestelyt

Kaupunki käynnistää kiinteistöjärjestelyt

(08.12.2014 16:06 Tiina.J Lehtonen / päivitetty 08.12.2014 16:15)

Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 8.12, että kiinteistöjärjestelyt käynnistetään kiinteistötyöryhmän raportin ja aikataulutuksen mukaisesti vuoden 2015 alusta alkaen.

Kiinteistöjärjestelyjen kohteet käyvät ilmi kiinteistötyöryhmän raportista:

Kiinteistötyöryhmän raportti
Aikataulutus

Kaupunginjohtaja asetti 5.5.2014 työryhmän selvittämään kampusratkaisusta ja kouluverkkopäätöksestä aiheutuvia kiinteistöjärjestelyjä. Työryhmän tehtävänä oli tehdä ehdotus edellä mainituista päätöksistä kaupungin kiinteistöille ja kaupungin omistamille kiinteistöyhtiöille aiheutuvista muutostarpeista. Työryhmä selvitti muun muassa myyntimahdollisuudet kiinteistöittäin tai käytön muussa toiminnassa sekä kiinteistöyhtiöjärjestelyt. Työryhmän määräaika oli 30.9.2014. Työryhmä raportoi konsernijaostolle raportin valmistuttua.

Työryhmän puheenjohtajana toimi tekninen apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus. Raportista pyydettiin lausunnot seuraavilta tahoilta: tekninen lautakunta, kasvatus- ja opetuslautakunta, SAMK, Winnova ja perusturvalautakunta.


Hakusana