Etusivu > Uutiset > 2015 > 01 > Karjarannan kehittämisestä ideakilpailu taiteilijoille

Karjarannan kehittämisestä ideakilpailu taiteilijoille

(07.01.2015 11:57 Tiina.J Lehtonen / päivitetty 07.01.2015 11:57)

Porin kaupunki suunnittelee Karjarannan uudisrakentamiseen liittyviä viher- ja katualueita, rantabulevardia sekä ruokapuistoajatuksen yhdistämistä julkiseen rakentamiseen. Vuoden 2018 asuntomessuihin tähtäävien rakennushankkeiden suunnitteluun halutaan mukaan kuvataiteilijoita, jotka yhteistyössä alueen suunnittelijoiden kanssa suunnittelevat teosinnovaatioita paremmasta ympäristöstä.

Ideakilpailu alueen kehittämisestä on suunnattu Satakunnassa asuville kuvataiteilijoille. Taidesuunnittelun yhdistäminen alueen muuhun suunnitteluun mahdollisimman varhaisessa vaiheessa luo edellytyksiä innovatiiviselle suunnittelulle, jossa tavoitteena on uudenlainen, kokemuksellinen, viihtyisä ja laadukas ympäristö.

Ideakilpailu on kaksivaiheinen. Ensimmäisen vaiheen kilpailuaika on 15.1.- 15.5.2015. Ensimmäinen vaihe sisältää infotilaisuuden taiteilijoille, julkisen taiteen seminaarin 27.2, koulutusta ja avoimen ideakilpailun. Parhaat ideat valitaan toiseen vaiheeseen, jolloin jaettavat palkinnot ovat suuruudeltaan 3000 euroa. Palkituista ehdotuksista järjestetään näyttely, joka on avoinna yleisölle loka-marraskuussa.

Ensimmäisen vaiheen infotilaisuus taiteilijoille järjestetään torstaina 15.1.2015 klo 15.00 Porin kaupungin teknisessä palvelukeskuksessa (Yrjönkatu 6 B, 8 krs. Telan kokoushuone, käynti Valtakadun päädystä). Tilaisuudessa esitellään kilpailun tavoitteet ja kilpailualue. Lisäksi tilaisuudessa on mahdollisuus esittää lisäkysymyksiä. Ilmoittautuminen etukäteen: marjo.heino@minedu.fi.

Kilpailuohjelma on myös luettavissa sähköisenä kilpailun verkkosivuilla julkistamispäivästä 15. tammikuuta lähtien. Lisätietoa alueen kehittämisestä löytyy Porin kaupunkisuunnittelun verkkosivuilta.

Taiteen edistämiskeskus on myöntänyt hankkeelle tukea 22 000 euroa. Prosentti rakennuskustannuksista taiteeseen -avustuksen tavoitteena on, että taidehankinnat otettaisiin mukaan rakennusten ja ympäristön suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa.


Hakusana