Etusivu > Uutiset > 2015 > 01 > Koululaisten iltapäivätoiminta kilpailutetaan

Koululaisten iltapäivätoiminta kilpailutetaan

(28.01.2015 15:57 Tiina.J Lehtonen / päivitetty 29.01.2015 10:47)

Sivistyslautakunta hyväksyi kokouksessaan 27. tammikuuta, että koululaisten iltapäivätoiminta kilpailutetaan.

Kilpailutettavaa iltapäivätoimintaa järjestetään alakouluilla iltapäivisin joko kello 11-17 tai kello 12-17 välisenä aikana.

Kilpailutukseen voivat osallistua yhteisöt ja yritykset, jotka täyttävät kilpailuasiakirjoista ilmenevät kriteerit. Toiminta alkaa elokuussa 2015.

Tarkemmin tietoa löytyy hankintapalveluiden käyttämiltä HILMA-sivuilta: hankintailmoitukset.fi

Kilpailutuksesta kiinnostuneille ja siihen osallistuville järjestetään hankintaan liittyvä infotilaisuus. Tilaisuus pidetään keskiviikkona 4.2.2015 kello 18.00 alkaen Porin kaupungin sivistyskeskuksessa. Käyntiosoite on Otavankatu 3 A, 3. kerros (käynti sisäpihalta).

Koululaisten iltapäivätoiminta on 1. ja 2. -luokkalaisille sekä erityisoppilaille tarkoitettua koulupäivän ulkopuolella tapahtuvaa ohjattua ja monipuolista, kerhotoiminnan luonteista toimintaa.

Sen järjestäminen on kunnille vapaaehtoista samoin kuin siihen osallistuminen. Kunta päättää toiminnan laajuuden. Kunta voi järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa itse tai yhdessä muiden kuntien kanssa taikka hankkia palvelut muulta julkiselta tai yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Kunta voi myös hankkia palvelut antamalla tähän tarkoitukseen avustusta palvelujen tuottajalle.


Hakusana