Etusivu > Uutiset > 2015 > 01 > Ruosniemen päiväkoti siirtyy väistötiloihin

Ruosniemen päiväkoti siirtyy väistötiloihin

(16.01.2015 10:38 Tiina.J Lehtonen / päivitetty 16.01.2015 10:38)

Päiväkotitoiminta siirtyy mahdollisimman pian toisaalle väliaikaisiin tiloin.

Ruosniemen päiväkodin kivirakennuksessa on kärsitty jonkin aikaa huonosta sisäilmasta. Tämä on ilmennyt lasten ja henkilöstön lisääntyneenä oireiluna. Sisäilmaongelmia yritettiin helpottaa kesällä 2014 korjaamalla tiloja, joissa oireiltiin. Tehdyistä korjaustoimenpiteistä huolimatta henkilökunnan ja lasten oireilu tiloissa jatkuu.

Sisäilmaongelmien aiheuttajina useita eri syitä

Oireilun syiden selvittämiseksi Porin kaupungin sisäilmatyöryhmä ja sivistyskeskus teettivät päiväkotirakennukseen rakenteiden kuntotutkimuksen, joka valmistui 12. tammikuuta. Saatujen tutkimustulosten perusteella aiemmin tehdyt korjaustoimenpiteet todettiin riittämättömiksi. Tutkimuksen mukaan rakennuksen sisäilmaongelmien aiheuttajaksi ilmeni useita eri syitä, joista merkittävimmiksi arvioitiin ilmavuodot rakenteista sisätiloihin.

Porin kaupungin sisäilmatyöryhmä on seurannut aktiivisesti tilannetta päiväkodilla ja todennut, että kaikista tehdyistä korjaustoimenpiteistä huolimatta oireilu tiloissa jatkuu edelleen. Sisäilmatyöryhmän ja sivistyskeskuksen 14. tammikuuta pitämässä kokouksessa päädyttiin suosittamaan päiväkotitoiminnan siirtämistä väistötiloihin mahdollisimman pian. Perusteina siirtoon ovat lasten edelleen jatkuva oireilu päiväkodin tiloissa sekä henkilöstön työterveyshuollon, työsuojelun ja ympäristöterveyden huollon suositukset väistötiloihin siirtymiseksi. Korvaavien tilojen etsintä on käynnistetty ja niiden osalta neuvottelut ovat edelleen käynnissä.

Lasten vanhempia on informoitu asiasta perjantaina 16. tammikuuta. Sisäilmatilanteesta järjestetään vanhempainilta päiväkodin henkilökunnalle ja lasten vanhemmille keskiviikkona 28. tammikuuta klo 18.00 Ruosniemen koulun juhlasalissa. Tilaisuudessa kerrotaan tarkemmin kuntotutkimusraportin sisällöstä ja päiväkodin toimintaan liittyvistä järjestelyistä.


Hakusana