Etusivu > Uutiset > 2015 > 02 > Vapaa-aikavirasto siirtyy sähköiseen tiedottamiseen

Vapaa-aikavirasto siirtyy sähköiseen tiedottamiseen

(27.02.2015 11:35 Pia Blom / päivitetty 27.02.2015 12:42 Tiina.J Lehtonen)

Vapaa-aikaviraston kaupunkilaisille suuntaama tiedotus siirtyy kuluvan kevään aikana aikaisempaa enemmän internetiin.

Virasto lopettaa vuodesta 1998 porilaisiin talouksiin jaetun Liikuntaa ja nuorisotoimintaa -lehden paperiversion. Tammikuussa 2015 jaettu lehti jäi viimeiseksi.

Myös tähän asti vuosittain kaikille porilaisille 6-18 -vuotiaille printtiversiona jaettu Nuori Pori -harrastusjulkaisu siirtyy lähes kokonaan verkkoon. Kaupungin infopisteitä varten Nuori Pori -lehdestä tehdään jonkin verran paperiversioita.

Liikuntaa ja nuorisotoimintaa Porissa -lehden lopettamista vauhdittivat kaupungin oman henkilöstölehden lakkauttaminen sekä se, että vapaa-aikatoimen olisi joka tapauksessa pitänyt tänä vuonna uudistaa omaa lehteään. Lavialaiset saivat tammikuussa vanhan sanonnan mukaan kaksikin Liikuntaa ja nuorisotoimintaa -lehteä samalla kerralla – ensimmäisen ja viimeisen. Vapaa-aikavirasto uskoo, että verkkotiedotuksen kehittäminen tulee kokonaisuudessaan parantamaan porilaisten tiedonsaantia, vaikka pieni osa kaupunkilaisista ei tietotekniikkaa käytäkään.

kuva Liikuntaa ja nuorisotoimintaa Porissa -lehti

Hakusana