Etusivu > Uutiset > 2015 > 03 > Isonmäen risteyssillan rakentaminen alkaa

Isonmäen risteyssillan rakentaminen alkaa

(20.03.2015 13:13 Saija Laaksovirta / päivitetty 09.04.2015 15:41 Tiina.J Lehtonen)

Valtatien 8 rakennustyöt ovat alkaneet Porin puoleisessa päässä Isonmäen risteyssillan rakentamiseen liittyvillä valmistelevilla töillä.

Urakoitsijana toimiva Destia Oy sulkee rakennustöiden vuoksi Isomäentien liittymän valtatielle keskiviikkona 8.4. klo 10.00 alkaen. Ajoyhteys Isomäentietä pitkin urheilukeskuksen suunnasta on sallittu Karhuhallinpolun liittymään asti, joten kulku Karhuhallin länsipuoleiselle pysäköintipaikalle on mahdollista.

Urakoitsija sulkee tulevan kiertotiejärjestelyn takia Yläruukintien liittymän torstaina 9.4. klo 10.00 alkaen valtatieltä. Sulkemisen yhteydessä Porin kaupungin tekninen palvelukeskus muuttaa Eteläväylän ja Yläruukintien risteysjärjestelyjä siten, että Yläruukintien suunnasta risteykseen saapuva on väistämisvelvollinen. Kyseiseen risteykseen rakennetaan kesän aikana liikenneympyrä teknisen palvelukeskuksen toimesta. Rakentaminen alkaa toukokuussa.

Valtatielle asetetaan liittymien sulkemistöiden yhteydessä 50 km/h nopeusrajoitus. Valtatietä käyttävien tulee huomioida nopeusrajoituksen alennus ja noudattaa muuttuvia liikennejärjestelyjä. Samoin Eteläväylällä ja Yläruukintiellä kulkevien tulee huomioida muuttuvat liikennejärjestelyt sekä väistämisvelvollisuuden muutos kyseisessä risteyksessä.

Isonmäen rakennustöiden on määrä olla valmiina vuoden 2015 loppuun mennessä. Urakoitsijana toimii Destia Oy.

kuva Luonnoskuva Isonmäen risteyssillasta ja Eteläväylän ympyrästä. Klikkaa kuva suuremmaksi. Kuva: Katusuunnittelu


Lisätietoja liikenneviraston sivuilta.


Hakusana