Etusivu > Uutiset > 2015 > 05 > Professorin virka pelien soveltamiseen suunnitteilla

Professorin virka pelien soveltamiseen suunnitteilla

(08.05.2015 13:04 Saija Laaksovirta / päivitetty 08.05.2015 13:04)

Porin yliopistokeskus valmistelee pelillistämisen professuuria.

Pelillistämisellä tarkoitetaan pelien dynamiikan ja mekaniikan soveltamista eri ympäristöissä, kuten erilaisissa verkkopalveluissa, koulutuksessa tai työelämässä.

Porin yliopistokeskus ja Satakunnan korkeakoulusäätiö ovat neuvotelleet Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopiston kanssa pelillistämisen professuurin eli professorin viran perustamisesta yliopistokeskukseen.

– Porin yliopistokeskuksessa on jo entuudestaan vahvaa digitaalisen teknologian ja pelillistämisen osaamista. Tampereen teknillisen yliopiston ja Turun yliopiston yhteisenä hankkeena perustettava professuuri syventää osaltaan yliopistojen yhteistyötä ja edistää monitieteistä tutkimus- ja opetusyhteistyötä yliopistokeskuksessa, toteaa yliopistokeskuksen johtaja Jari Multisilta.

Professuuri on määrä täyttää vuoden 2016 alusta alkaen, mikäli tarvittava rahoitus saadaan kerättyä.

– Satakunnassa on edelläkävijyyttä sekä pelialalla yleensä että pelillistämisen soveltamisessa yhteiskunnan eri osa-alueilla, muistuttaa Satakunnan korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja. Tavoitteena on, että erityisesti pelialan yritykset valtakunnallisesti lähtevät mukaan rahoittamaan professuuria.


Hakusana