Etusivu > Uutiset > 2015 > 05 > Syöpäosaston potilaille lahjoitetaan tilkkupeittoja

Syöpäosaston potilaille lahjoitetaan tilkkupeittoja

(04.05.2015 15:16 Saija Laaksovirta / päivitetty 04.05.2015 15:16)

Pormestarinluodon ja Sampolan asukastuvat luovuttavat käsityönsä Satakunnan keskussairaalan syöpäosastolle.

Pormestarinluodon asukastuvan käsityökerholaiset saivat alkuvuodesta idean tilkkupeiton tekemisestä ja se päätettiin lahjoittaa hyvään tarkoitukseen. Sampolan asukastupa lähti mukaan neulontatalkoisiin, ja lopulta peittoja valmistui yhteensä viisi.

Peitot lahjoitetaan Satakunnan keskussairaalan syöpäosaston poliklinikan osastolle 7. toukokuuta.

Pormestarinluodon ja Sampolan asukastuvat ovat osa Porin perusturvakeskuksen aikuissosiaalityötä. Niiden toimintakenttänä on lähiötyö. Pormestarinluodon ja Sampolan lisäksi perusturva ylläpitää asukastupaa Pihlavassa. Kunkin tuvan toiminta on pääpiirteiltään samanlaista, mutta pieniä eroja tuovat kävijöiden toiveet.


Hakusana