Etusivu > Uutiset > 2015 > 05 > Satamaidon tuotanto käynnistetään asteittain

Satamaidon tuotanto käynnistetään asteittain

(13.05.2015 08:13 Tiina.J Lehtonen / päivitetty 25.05.2015 13:59)

Satamaidon laitoksella tehtiin viikonloppuna linjastojen koeajot ja nyt tuotantoa käynnistetään asteittain. Tällä hetkellä myynnissä olevat Satamaidon maidot tulevat vielä Pohjanmaalta Maitokolmion meijeristä.

Satamaidon laitoksella on tehty tehopuhdistus ja seuraavaksi alkavat koeajot. Mikäli koeajoissa ei ilmene listeriaa, laitoksen tuotanto käynnistetään viikonloppuna.

Satamaidon tiedotteen mukaan listeriaa löytyi 12. toukokuuta pakatusta Ykkösmaidosta. Kaikki tuotteet ehdittiin kuitenkin vetää pois markkinoilta ennen kuin ne ehtivät kuluttajille. Myös päiväkodit, koulut ja sairaalat saivat tiedon ennen maitojen juomista.

Satamaidon listeriaepäily vahvistui tiistaina 19.5. valmistuneissa viljelmissä. Bakteeria löytyi yli sallitun määrän yhdestä näytteestä. Kaikkiaan näytteitä on otettu ja tutkittu yli sata. Muista ei löydetty listeriaa tai arvot jäivät alle sallitun.

Bakteerin epäillään päässeen meijerin niin sanotulle puhtaalle puolelle aiemmin löydetyn enterobakteerin aiheuttamien laitteiden vaihdon seurauksena.

Satamaito veti keskiviikkona 13.5. pois myynnistä valmistamiaan maitoja, kermoja, piimää sekä maitojuomaa. Satamaito ohjeistaa kuluttajien kyselyt osoitteeseen www.satamaito.fi tai sähköpostilla info@satamaito.fi.

Satakunnan sairaanhoitopiiri on julkaissut toimintaohjeen listeriaepäilyn vuoksi.

Lisätietoa listeriabakteerista. Lähde: Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.



Hakusana