Etusivu > Uutiset > 2015 > 06 > Lähisuhdeväkivallan seulonta tehostuu

Lähisuhdeväkivallan seulonta tehostuu

(11.06.2015 13:17 Marleena Lammikko / päivitetty 11.06.2015 13:17)

Porin perusturvakeskuksen yhteistoiminta-alueella haetaan uusia keinoja lähisuhdeväkivallan uhrien tunnistamiseksi ja auttamiseksi. Toimintaansa aloittamassa on moniammatillinen yhteistyöryhmä vakavan väkivallan uhreja tai uhan alla eläviä tukemaan.

Malli toiminnalle on haettu Iso-Britanniasta. Sen perusajatuksena on, että moniammatillinen ryhmä pohtii keinot ja tekee suunnitelman siitä, kuinka väkivalta saadaan loppumaan. Eri toimijoiden yhteistyötä korostaa myös nimi Marak, joka on lyhenne sanoista moniammatillinen riskinarvioinnin kokous.

– Marak-malli takaa uhreille ja heidän lähipiirilleen kattavan tukiverkon ja palvelun saannin ilman asiantuntijalta toiselle kulkemista, turvallisuuskoordinaattori Minna Vitikainen Porin perusturvakeskuksesta kertoo.

Työryhmässä toimijoina on sosiaali- ja terveydenhuollon eri ammattilaisten lisäksi esimerkiksi poliisin, rikosuhripäivystyksen sekä sivistystoimen edustajia. Ryhmän työskentelyn ytimessä on asiakkaan kanssa tehtävä riskinarviolomake ja työryhmän asiakkaalle laatima turvallisuussuunnitelma.

Suomessa Marak-mallin mukaista työskentelyä on kokeiltu tähän mennessä useilla paikkakunnilla. Kokemukset niissä ovat myönteisiä.

– Kun ammattilaiset voivat sovittaa tekemisiään yhteen, avunsaanti nopeutuu ja palvelujärjestelmän toimivuus paranee. Ennaltaehkäisevä työ on omiaan lisäämään myös yleistä järjestystä ja turvallisuutta, Vitikainen sanoo.

Porin seudun marak-toiminnan etuna suhteessa muihin kaupunkeihin on, että työryhmään kuuluva poliisi toimii Porin perusturvakeskuksen alueella myös Ankkuri-tiimin poliisina.

– Ankkurissa tutkitaan nuorten tekemien rikosten lisäksi lähisuhde- ja perheväkivaltarikoksia. Tämä yhteys tärkeä, Vitikainen korostaa.

Yhteistoiminta-alueen Marak-ryhmän ensimmäinen asiakkaiden tapauksia purkava kokoontuminen on määrä pitää syyskuussa. Sitä edeltää ryhmän koulutus ja toimintakentän toimijoiden informointi.

Hakusana