Etusivu > Uutiset > 2015 > 09 > Kaupunginhallituksen puheenjohtaja vaihtui

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja vaihtui

(01.09.2015 10:36 Anna Kyhä-Mantere / päivitetty 01.09.2015 10:38)

Rehtori Juha Vasama jatkaa 1.9.2015 alkaen Porin kaupunginhallituksen puheenjohtajana kansanedustaja Jaana Laitinen-Pesolan jättäytyessä tehtävästä.

Vasama on tähän asti toiminut Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana.

– Olen motivoitunut ja haluan osoittaa aktiivisuuteni työn ohella Porin kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävässä. Lisäksi olen sitoutunut syksyn aikana luopumaan muista järjestöllisistä ja poliittisista luottamustehtävistäni, kertoo Juha Vasama.

Kansanedustajan tehtäviin keskittyvä Jaana Laitinen-Pesola toteaa, että kahden vaativan tehtävän hoitaminen on haasteellista. Porin kaupunginhallituksen puheenjohtajuus ja kansanedustajan työ ovat molemmat ajankäytöllisesti sitovia.

– Porilaisten edunajamisen kannalta on järkevää, että nyt keskityn kansanedustajan tehtäviin. On ollut etuoikeus toimia kotikaupunkini merkittävässä luottamustehtävässä.



Hakusana