Etusivu > Uutiset > 2015 > 09 > Klassikkosatu Saapasjalkakissasta KulttuuriKulmaan

Klassikkosatu Saapasjalkakissasta KulttuuriKulmaan

(18.09.2015 15:40 Salla Rajala / päivitetty 18.09.2015 15:49)

Porin Teatterin syyskauden kolmas ensi-ilta on käsillä. Torstaina 24. syyskuuta teatteriravintola KulttuuriKulmassa saa ensi-iltansa perheen pienimmille suunnattu satuklassikko Saapasjalkakissa. Patrik Draken käsikirjoittama ja ohjaama esitys on vauhdikas ja hauska seikkailu uudella ja näyttävällä tulkinnalla.

Kuten Porin Teatterin lastennäytelmissä aina, myös tällä kertaa työryhmä on panostanut visuaalisuuteen ja äänimaailmaan. Näytelmän on lavastanut vierailija Juhana Hirvonen, joka on toteuttanut myös näytelmässä nähtävät lukuisat nukkehahmot. Pukusuunnittelu on Taru Liipolan.

Satu Saapasjalkakissasta kertoo köyhästä Hans-pojasta (Oskari Penttilä), joka saa perin-nöksi kissan (Mira Rastas). Toimelias ja ovela kissa osoittautuu kultaakin arvokkaammaksi, sillä sen avulla Hans saa sekä oman valtakunnan että oman prinsessan! Ensin on toki seikkailtava kuninkaan, vartijoiden ja velhon luona sekä pyydystettävä ainakin viisi pyytä paisteiksi.

Valo- ja äänisuunnittelusta on vastannut Jyrki Heloaho.

Esitys sopii kaikille yli kolmevuotiaille. Kesto väliaikoineen noin tunti 10 minuuttia.

kuva Satu Saapasjalkakissasta kertoo köyhästä Hans-pojasta (Oskari Penttilä), joka saa perinnöksi kissan (Mira Rastas).

Hakusana