Etusivu > Uutiset > 2015 > 09 > Vuoden nuoriksi porilaisiksi alppihiihtäjä ja pianisti

Vuoden nuoriksi porilaisiksi alppihiihtäjä ja pianisti

(25.09.2015 17:30 Salla Rajala / päivitetty 25.09.2015 17:30)

Vuoden 2015 nuoriksi porilaisiksi on valittu Janina Mäkinen ja Arttu Ollikainen. Valinnasta päätti Porin kaupunginhallitus.

Mäkinen on alppihiihtäjä, joka on voittanut sekä alle 21-vuotiaiden että yleisen sarjan Suomen Mestaruuden pujottelussa ja edustanut Suomea Levin Maailmancupissa. Ruosniemen 30 metrin mäestä ponnistanut 19-vuotias opiskelee Tahkon alppikoulussa ja osallistuu parhaillaan ylioppilaskirjoituksiin tavoitteenaan ylioppilaslakki keväällä 2016.

– En osannut lainkaan odottaa palkintoa, vaikka tiesinkin, että se jaetaan vuosittain. Tällä hetkellä alppihiihto on etusijalla elämässäni ja tavoitteenani on nousta maailman huipulle. Talvikaudet olen kiertänyt leireillä ja kilpailuissa ympäri Pohjoismaita ja Keski-Eurooppaa. Kesäksi on ollut aina mukava palata Poriin. Lukion jälkeen haluan opiskella mahdollisesti liikunta-alaa. Olisi upeaa, jos sopiva opiskelupaikka löytyisi läheltä Poria.

19-vuotias Ollikainen sijoittui keväällä 2015 Oulussa järjestetyn Leevi Madetoja -pianokilpailun konserttofinaalin kuuden parhaan joukkoon. Ennen tänä syksynä Sibelius-Akatemiassa alkaneita pianon soiton opintojaan hän opiskeli vuodesta 2005 Palmgren-konservatorion musiikkiopistossa. Ollikainen edusti keväällä 2015 Poria ja Palmgren-konservatoriota Unkarissa Egerin kulttuurifestivaaleilla.

– Valinta vuoden nuoreksi porilaiseksi on upea juttu. Hienoa, että aiemmin palkituissa on myös muita muusikoita. Yksin asuminen Helsingissä on vaatinut totuttelua. Itse opiskelu on ollut mukavaa ja aikaa myös omien kappaleiden harjoitteluun on jäänyt. Eniten tykkään romanttisen aikakauden musiikista. Siinä minua viehättää tunteiden ilmaisun laaja kirjo. Haaveenani on saada omia konsertteja ja päästä orkesterin solistiksi.
Nuori porilainen -tunnustus on myönnetty vuodesta 1991. Sen valintakriteereissä painotetaan kotiseututietoisuutta, -rakkautta, -ylpeyttä ja -arvostusta. Lisäksi korostetaan kannustavuutta ja porilaisuutta.

Aiemmin tunnustuksen ovat saaneet maantiepyöräilijä Lotta Lepistö (2014), uimari Matti Mattsson (2013), Porin poikakuoro (2012), harmonikansoittaja Timo Hautamäki (2011), yleisurheilija Matti Välimäki (2010), pikajuoksija Nooralotta Neziri (2009) sekä kilpa-aerobiccaaja Rita Niemi (2008). Ensimmäinen nuori porilainen oli käsikirjoittaja Juha Lehtovuori.

Nuori porilainen -tunnustus julkistettiin perjantaina 25. syyskuuta Kauppatorilla Pori, ole hyvä! -karnevaalien yhteydessä.


Hakusana