Etusivu > Uutiset > 2015 > 10 > "Minusta on ihanaa, että voin tehdä naisena töitä”

"Minusta on ihanaa, että voin tehdä naisena töitä”

(07.10.2015 14:07 Siina Repo / päivitetty 07.10.2015 14:49)

Länsi-Porin koululla pidetyssä turvapaikanhakijoihin liittyvässä keskustelutilaisuudessa oman tarinansa kertoivat kaksi maahanmuuttajaa.

Iranista saapunut Nilab ja Pakistanista tullut Nusrat puhuvat sujuvasti Suomea. He ovat kiitollisia siitä, että saavat olla Suomessa ja toivovat, että suomalaiset avaisivat sydämensä turvapaikanhakijoille.

Nilab

”Tulin Suomeen kiintiöpakolaisena kymmenen vuotta sitten Iranista. Opiskelin suomea heti alusta alkaen, pääsin korkeakouluun ja opiskelen. Samalla toimin tulkkina, opetan persiaa ja autan turvapaikanhakijoita Junnilassa. Olen nähnyt, että ihmisillä siellä on hätä.

Olen kiitollinen, että olen päässyt Suomeen. Minusta on ihanaa, että voin tehdä naisena töitä.”

Nusrat

”Tulin Pakistanista kaksi ja puoli vuotta sitten. Ensin oli vaikeaa, uusi ympäristö aiheutti paljon stressiä ja harrastuksia oli vaikea löytää lapsille. Yhteinen kieli oli englanti, mutta nyt kun olen oppinut suomea, on paljon helpompi kommunikoida esimerkiksi lasteni opettajien kanssa.

Muistan kun ensimmäisenä uuden vuoden yönä Suomessa katselimme raketteja taivaalla ja minusta oli niin käsittämätöntä, kuinka rauhallinen maa Suomi on ja kuinka ihmiset voivat todella nauttia täällä juhlimisesta.

Minusta on hienoa, että Suomessa saa harjoittaa vapaasti uskontoaan. Suomessa on mahtava terveydenhuolto, neuvola ja hammashuolto.

Olin kuullut, että Suomessa on paras koulutusjärjestelmä. Olen ylpeä, että nyt omat lapseni saavat käydä täällä koulua. Itselleni koulun käynti on ollut tärkeä asia, sillä opetin itse Pakistanissa matematiikkaa, kemiaa ja fysiikkaa.

Minusta meillä, jotka olemme saaneet näin paljon rakkautta ja hyvää osaksemme, on velvollisuus auttaa myös muita.”


kuva


Hakusana