Etusivu > Uutiset > 2015 > 11 > Liikuntamaa juhlii kymppisynttäreitä

Liikuntamaa juhlii kymppisynttäreitä

(13.11.2015 09:00 Saija Laaksovirta / päivitetty 13.11.2015 09:00)

Tämän vuoden viimeinen Liikuntamaa-päivä järjestetään 29.11.2015. Luvassa on synttärihumua sekä pikkujoulutunnelmaa.

Karhuhallissa jo perinteeksi muodostunut Lasten Liikuntamaa on avoinna enää marraskuun sunnuntait. Marraskuun viimeisenä Liikuntamaa-sunnuntaina juhlistetaan Liikuntamaan kymmenvuotista taivalta – luvassa on jotain ihan uutta. Joulu lähestyy ja seuraavat Liikuntamaa-päivät jatkuvat tammikuussa 2016.

Kävijöitä on riittänyt leudosta ja lämpöisestä syksystä huolimatta. Lapsia on liikkumassa sunnuntaisin keskimäärin 400–500. Kun vanhemmat lasketaan vielä mukaan, täyttyy Karhuhalli noin 1000–1500 henkilöstä. Kyseessä on siis suosittu liikuntatapahtuma.

– Liikuntamaa on Porissa hyvin tunnettu ja tykätty juttu. Jos ulkoliikunta jää vähälle tullaan energiaa purkamaan perheen voimin Karhuhalliin, kertoo liikuntayksikön esimies Johanna Kuusisto.

Liikuntamaassa lapset saavat touhuta kaikkea, mikä kotona on usein kiellettyä – hyppiä, pomppia ja juosta ympäriinsä. Tekemistä riittää, sillä Liikuntamaassa voi muun muassa polkea polkuautoilla, potkutella potkupyörillä, pomppia ilmatäytteisillä pomppulaudoilla tai pelata vaikka erilaisia pallopelejä.

Karhuhallin liikuntamaa on suunnattu 1-10-vuotiaille lapsille, vanhempien seurassa. Pääsymaksu on 1 euro per lapsi. Liikuntamaa on avoinna sunnuntaisin kello 15–17. Kymppisynttäreistä tiedotetaan myöhemmin lisää.



Hakusana