Etusivu > Uutiset > 2015 > 11 > Porista Satakunnan yrittäjäaktiivisin kunta

Porista Satakunnan yrittäjäaktiivisin kunta

(11.11.2015 17:00 Salla Rajala / päivitetty 11.11.2015 17:00)

Pori on valittu Satakunnan Yrittäjäaktiivisimmaksi kunnaksi. Se otti ensimmäisen sijan Satakunnan Yrittäjien kilpailussa, johon osallistui tänä vuonna 13 kuntaa.

Muita loppusuoralle päässeitä kuntia olivat jo aiemmin menestystä osoittaneet Merikarvia ja Ulvila. Uudempia nousijoita edustivat Huittinen, Nakkila ja Kankaanpää.

Voittajaperusteluissa Porin vahvuudeksi mainitaan kaupungin tasainen panostus monella rintamalla: Sillä on ajantasainen elinvoimaohjelma, vuosisuunnitelmaan perustuva elinkeinotiimitoiminta sekä toimivat yritysvaikutusten arviointi ja palvelustrategia. Se on panostanut niin elinkaaren mukaisiin elinkeinopalveluihin, erikoisosaamiseen ja hankinta-asioihin samoin kuin koko maakuntaan tukeviin toimintaedellytyksiin.

– Olemme olleet varovaisen toiveikkaina kilpailussa mukana, mutta voitto oli iloinen yllätys. Se kannustaa ja rohkaisee meitä pyrkimään yhä parempaan, Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen sanoo.

Luukkonen on toiminut elinkeinotiimin vetäjänä koko sen olemassaolon ajan. Hän toteaa sen viestinviejä- ja -tuoja-roolin olevan tärkeä yrittäjäorganisaatioiden sekä kaupungin luottamushenkilö- ja viranhaltijajohdon välillä.

– Pystymme välittämään etukäteen elinkeinoelämälle tietoa siitä, mitä asioita kaupungin organisaatiossa on valmisteilla. Näin kaupungin strategioihin ja vaikkapa nyt tekeillä olevaan elinvoimaohjelmaan saadaan mukaan myös elinkeinoelämän näkemys.

Palkinto luovutettiin Karviassa Karviatalolla 11. marraskuuta Yrittäjäaktiivinen Kunta -seminaarissa.

kuva

Hakusana