Etusivu > Uutiset > 2015 > 12 > Lähiön henki -hanke päättyy puistonpenkin julkaisemiseen

Lähiön henki -hanke päättyy puistonpenkin julkaisemiseen

(04.12.2015 11:53 Marleena Lammikko / päivitetty 04.12.2015 12:00)

Taiteellinen, liikuntaesteisille suunnitteltu puistonpenkki julkaistaan Sampolan liikekeskuksessa maanantaina 14.12. kello 15.

Julkistamisen jälkeen tarjolla on glögiä ja makkaraa.

Lähiön henki-hankkeessa on kartoitettu Itä-Porin lähiöiden kulttuuriset resurssit. Kaikkien Pori -hankkeen kanssa järjestetyissä työpajoissa tuli esille, että asukkailla ja T.E.H.D.A.S. ry:n taiteilijoilla oli samanlaisia toiveita Koiviston ulkoilualueen ja veistospuiston kehittämisen suhteen. Molemmat yhteisöt haluavat kehittää alueen saavutettavuutta ja vapaa-ajan toimintoja, jotta alue palvelisi paremmin siellä liikkuvia ihmisiä. Kohtaamisen myötä syntyi toiminnallinen yhteisötaiteen projekti, jossa suunniteltiin ja toteutettiin ikäihmisille suunnattu taiteellinen puistonpenkki. Taiteilija Toni Lehtola (T.E.H.D.A.S.) teki luonnoksen penkistä ja Puistotoimen puuseppä Mika Loisko valmisti penkin. Kevätkauden aikana valmistuu vielä kaksi penkkiä lisää ja ne kaikki sijoitetaan Lyhytaaltoaseman yhteyteen tulevalle picnic-alueelle

Yhteistyötä eri toimijoiden välillä

Lähiön henki -hankke on toteutettu Kaikkien Pori -hankkeen, eri hallintokuntien, toimijoiden ja asukkaiden yhteistyönä vuosien 2013–2015 aikana. Hankkeen aikana on toteutettu Joukahaisenpuiston osallistava suunnittelu ja istutustalkoot, Bussikatos-maalaustyöpaja Sampolan nuorille ja ikäihmisille, Koiviston ulkoilupuiston penkkien suunnittelutyöpaja Sampolan asukastuvalla, Sampola-päivä ja Impolan puistojuhla. Vuoden 2014 kohokohta oli ministeri Pia Viitasen vierailu Itä-Porin lähiöissä ja paneelikeskustelun järjestäminen SuomiAreenalla. Hankkeessa käytettyä kulttuurisuunnittelumenetelmää ja siihen perustunutta yhteisötaiteellista kulttuurikehittämistä sovelletaan jatkohankkeissa, kuten jo käynnistyneessä Turun yliopiston maisemantutkimuksen ja Aalto-yliopiston Porin yksikön yhteisessä Elävä Pori -kehittämishankkeessa.

kuva


Hakusana