Etusivu > Uutiset > 2015 > 12 > Porin uusi matkakeskus valmisteilla

Porin uusi matkakeskus valmisteilla

(03.12.2015 08:51 Marleena Lammikko / päivitetty 03.12.2015 13:55)

Matkakeskuksen yleissuunnitelma tulee valmistumaan vuoden 2016 alussa ja nyt kaupunkilaisilla on mahdollisuus kommentoida suunnitelmia.

Suunnitelmassa on keskitytty toimintojen suunnitteluun. Ratkaisematta ovat vielä esimerkiksi lipunmyyntipisteiden sijainti, alueen informaatiojärjestelmä, laiturialueen katosratkaisut sekä asemarakennuksen uusi tulevaisuus.

Matkakeskuksen lähtölaiturit on tarkoitus kattaa, jotta matkustajien olisi mukava odottaa linja-autoja. Nykyinen rautatieaseman odotustila tulee palvelemaan linja-automatkustajia muun muassa odotustilana. Lisäksi Satakunnan ammattikorkeakoulun kampuksen tiloissa on mahdollisuus odotella linja-autoja.

Matkakeskukseen on suunnitteilla lähtölaituri kuudelle linja-autolle, jotka pääsevät ajamaan katetun alueen läpi. Tämä edistää liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta. Linja-autojen pidempiaikainen pysäköinti järjestetään lähtölaitureista kauemas, kuten myös rahtiliikenne.

- Turvallisuus ja esteettömyys ovat olleet lähtökohtia, joista ollemme lähteneet liikkeelle. Pyöräily on nouseva trendi ja se on otettu huomioon esimerkiksi pysäköintijärjestelyitä mietittäessä. Alueelta löytyy pyöräilyparkki 200-300 pyörälle. Matkailukeskuksen alue on osa kansallista kaupunkipuistoa, joten suunnitteilla on alueelle paljon vihreyttä, vinkkaa liikenneinsinööri Sanna Välimäki.

Matkakeskus lisää yhteistyötä eri liikennöitsijöiden välillä. Matkustajien on helpompi vaihtaa kulkuvälineitä, kun rautatie- linja-auto ja lentoasema sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan. Porin Linjat suunnittelee cityliikennöinnin aloittamista sairaalalta matkakeskuksen kautta Puuvillaan. Liikennijöitsien suunnitelmissa on, että pikavuorolipulla matkustaja voisi käyttää citybusseja, jotta keskustaan siirtyminen olisi nopeampaa.

kuva Matkakeskuksen suunnitelmiin voi tutustua loppuvuoden ajan rautatieasemalla. Kuva: Porin kaupunki / Marleena Lammikko

Mahdollisuus vaikuttaa

Kaupunkilaisia pyydetään nyt mukaan matkakeskuksen suunnitteluun. Porin kaupunki järjestää yleisötilaisuuden 8.12.2015 klo 18:00 Rautatieasemalla (Asema-aukio 3). Tilaisuudessa on mahdollisuus kuulla matkakeskuksen tämänhetkisistä suunnitelmista sekä kommentoida suunnitelmia. Suunnitelmat on koottu näyttelyksi, joka on nähtävillä rautatieasemalla koko joulukuun ajan. Suunnitelmia voi myös kommentoida netissä.

Matkakeskusta aletaan näillä näkymin rakentamaan loppuvuodesta 2016 ja sen on tarkoitus valmistua kesällä 2017, samoihin aikoihin kuin SAMK-kampus valmistuu.

Pitkäaikainen hanke

Raide- ja linja-autoliikenteen yhteistä matkakeskusta on suunniteltu jo lähes 20 vuotta. Matkakeskus liittyy olennaisena osana Promenadi-Pori suunnitelmaan, jossa määriteltiin Porin kaupunkikeskustan kehittämisen painopisteet. 1990-luvun lopulla suunnitelma ei kuitenkaan vielä toteutunut, vaan silloin päädyttiin nykyiseen hajautettuun matkakeskusmalliin, jossa linja-autoasema ja rautatieasema sijaitsevat erillään toisistaan.

Satakunnan ammattikorkeakoulun uuden kampuksen rakentuminen on tuonut uuden sysäyksen matkakeskuksen toteutumiseen. Porin kaupunki on myös mukana valtion kasvusopimuksessa, jonka yhtenä osa-alueena on rata-alueen kehittäminen. Uuden matkakeskuksen selvitystyö käynnistyi 4.3.2013 Porin kaupunginhallituksen päätöksellä.

Vuoden 2015 alussa hankkeessa tehtiin Ramboll Oy:n toimesta liikenteen toimivuustarkastelu. Työn tarkoituksena oli tutkia Satakunnan ammattikorkeakoulun kampuksesta sekä kaukoliikenteen linja-autojen terminaalin siirrosta aiheutuvia vaikutuksia liikenneverkon toimivuuteen. Toimivuustarkastelun perusteella voitiin todeta, että kampus ja matkakeskus eivät ruuhkauta liikenneverkkoa, mikäli linja-automatkustajien saattoliikennettä on ennustetusti noin 150 ajoneuvoa tunnissa. Tulevaisuudessa matkakeskuksesta lähtee n. 170 linja-autovuoroa ja 7 junavuoroa vuorokaudessa.

Vuoden 2015 aikana on käynnistetty alueen yleissuunnittelu, jossa ovat olleet mukana Matkahuolto Oy, VR-Yhtymä Oy, Senaatti-Kiinteistöt Oy, Linja-autoliitto, Porin Linjat Oy, Varsinais-Suomen ELY-keskus, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Porin joukkoliikennelautakunta sekä Porin kaupungin eri yksiköt.



Hakusana