Etusivu > Uutiset > 2015 > 12 > Vedenpinnan korkeus vaihtelee

Vedenpinnan korkeus vaihtelee

(08.12.2015 13:13 Saija Laaksovirta / päivitetty 08.12.2015 13:13)

Merivedenkorkeus laski eilisen huippuarvosta noin 40 senttiä viime yön aikana.

Meriveden on ennustettu lähtevän taas nousuun tämän päivän aikana ja vedenkorkeuden ennustehuippu on huomenna aamuyöstä, jolloin veden on ennustettu nousevan tasolle +0,90 N2000-järjestelmässä eli noin 10 senttiä alemmas kuin eilen maanantaina.

Kivinissä veden ennustetaan myös nousevan, mutta vesipinta jäänee noin 30 senttiä alle eilisen huippuarvon eli tasolle +1,1 N2000. Porinsillan kohdalla ennuste keskiviikkoaamulle on +1,4 N2000.

Joen virtaama on nyt huipussaan, mutta on lähdössä laskuun. Vettä on täytynyt juoksuttaa viikonlopun runsaiden sateiden tähden, jotta järvissä olisi säännöstelytilavuutta talven jäädytysajoja varten. Nyt sateet näyttävät helpottavan ja virtaamaa saadaan todennäköisesti pienennettyä loppuviikkoa kohden. Virtaaman pieneneminen laskee jokiveden vesipintaa varsinkin keskustan alueella. Sääennusteiden mukaan sää pysyy tuulisena ja saattaa pitää meriveden korkealla.

Porin tulvasuojeluun kuuluvan patoturvallisuusorganisaation valmiutta ei nosteta, koska merkittävää tulvavaaraa ei ole ennustettu padoilla suojelluille alueille.


Hakusana