Etusivu > Uutiset > 2016 > 02 > Kaikkien Pori -hanke päätökseen

Kaikkien Pori -hanke päätökseen

(02.02.2016 11:15 Sari Parkkali / päivitetty 03.02.2016 12:29 Riikka Kaukosalmi)

Asuinalueiden kehittämisohjelman Kaikkien Pori -hanke on päättynyt ja loppuraportti on nyt luettavissa.

Ympäristöministeriön ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n koordinoimaan Asuinalueiden kehittämisohjelmaan vuosina 2013-2015 kuuluneen Kaikkien Pori -hankkeen tavoitteena oli edistää asuinalueiden elinvoimaa ja ehkäistä segregaatiota eli alueellista eriytymistä. Hankkeeseen kuuluivat Pihlavan, Pormestarinluodon, Sampolan, Impolan ja Väinölän kaupunginosat.

Asukkaiden osallisuuden vahvistaminen hankkeen keskeisin painopiste ja kehittämistyön lähtökohta

Kaupunkisuunnittelussa ja ympäristön sekä asuinalueiden kehittämisessä on paljon mahdollisuuksia asukkaiden kokemuksen, luovuuden ja toiminnallisten resurssien hyödyntämiseen kehittämistyössä siten, että toiminta tukee kaikkia osapuolia. Asukkaiden mukana olo kehittämistoiminnassa taas vaikuttaa myönteisesti alueen viihtyisyyteen ja turvallisuuteen sekä lisää vastuuta oman alueen hyvinvoinnista. Hankkeessa pyrittiinkin tukemaan ja mahdollistamaan asukkaista ja yhteisöistä kumpuavaa toimintaa sekä luomaan uusia sektorirajat ylittäviä toimintatapoja. Näin hankkeessa yhdistyivät fyysisen ja sosiaalisen ympäristön näkökulmat, joilla molemmilla on suuri merkitys ihmisten kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille.

Hanke jatkoi myös edellisen lähiöprojektin Kompakti kaupunki -hankkeen tavoin kantakaupungin yleiskaava 2025 teemaa kompaktin ja elinvoimaisen kaupungin toteuttamiseksi. Tämän saavuttamiseksi hankeen tavoitteena oli myös poikkihallinnollisen yhteistyön lisääminen ja pyrkimys luoda toiminnalle jatkuvuutta.

Hanke toteutettiin tiiviissä yhteistyössä Porin yliopistokeskuksessa toimivan Turun yliopiston maisemantutkimuksen koulutusohjelman Lähiön henki -tutkimushankkeen kanssa.

Loppuraportin voit lukea Kaikkien Pori -hankkeen verkkosivuilla.


Hakusana