Etusivu > Uutiset > 2016 > 02 > Kauppatorin nettikamera uusittiin

Kauppatorin nettikamera uusittiin

(18.02.2016 10:54 Riikka Kaukosalmi / päivitetty 18.02.2016 12:04)

Porin kaupungin sivujen suositut nettikamerat antavat lähes reaaliaikaista kuvaa eri puolilta kaupunkia. Kauppatorin kamera on vastikään uusittu ja nyt yhden kuvakulman sijaan torista näkee kolme.

kuva

- Aiemmin yleisökamera oli torin palvelurakennuksen päällä ja se näytti vain kapean siivun torista. Nyt kuvakulmia toriin on kolme ja torista näkee paljon laajemman alueen. Vaikka kuvakulmia on kolme niin kuvat tulevat itse asiassa yhdestä ja samasta kamerasta, sillä linssi kameran sisällä kääntyy ja zoomaa. Kuva tulee sivuille näkyviin muutaman minuutin viiveellä, kertoo tietohallinnon vanhempi asiantuntija Mikko Viitapohja Prizztech Oy:stä.
Prizztech Asiantuntijapalvelut Oy tuottaa verkkokamerapalvelun Porin kaupungille.

Satakieli-lava paremmin esiin

- Nettikamerat-sivulla käytiin tammikuussa 2016 noin 11 000 kertaa, vuoden aikana noin 115 000 kertaa, kyseessä on siis hyvin pidetty ja seurattu palvelu. Torin kamera alkoi olla jo iäkäs ja uusi kamera antaakin laadukkaampaa kuvaa ja useampia kuvakulmia. Saimme uudella kameralla kuviin paremmin myös toukokuussa 2015 valmistuneen Satakieli-lavan, kertoo Porin kaupungin konsernin tietojärjestelmäpäällikkö Matti Valli.

Suositusta palvelusta tulee palautetta ja pyyntöjä

- Palautetta kerätään ja mikäli perusteltuja toiveita tulee jotain kohdetta koskien, voidaan kameraa käydä säätämässä osoittamaan esimerkiksi hieman eri paikkaan. Yksittäisen palautteen perusteella ei kameroita välttämättä lähdetä siirtämään tai säätämään. Kameratyypistä riippuen siirto tai kääntö voi olla helppoa. Osaa kameroista voimme kääntää etänä toimistolta ja toisien säätöön tarvitsee kiivetä vaikkapa katolle tai nosturilla nousta lyhtypylväässä olevaa kameraa säätämään, kertoo Viitapohja.

Talvella seuratuin kamera on Porin metsän latukamera, josta hiihtäjät seuraavat aktiivisesti latutilannetta. Kesäisin taasen Yyterin kuuluisalla rannalla sijaitseva kamera on suosituin. Porin kaupungin tietojärjestelmäpäällikkö Matti Valli kertoo seuraavansa myös itse jonkin verran kameroiden kautta Porin elämää.
- Silloin tällöin vilkaisen maauimalan ruuhkatilannetta, Yyterin merimaisemia ja säätä sekä torielämää, Valli kertoo.

Nettikamerasivulle


Hakusana