Etusivu > Uutiset > 2016 > 04 > Sivistysjohtaja esittää koululuokkien siirtämistä

Sivistysjohtaja esittää koululuokkien siirtämistä

(15.04.2016 13:54 Oili Alm / päivitetty 15.04.2016 13:54)

Porin kaupungin sivistysjohtaja Jari Leinonen esittää maanantaina 18.4. kokoontuvalle lautakunnalle, että Reposaaren koulun 3-6 luokat siirretään Meri-Porin yhtenäiskouluun ja Söörmarkun 5-6 luokat Noormarkkuun syksyllä 2017.


Reposaaren osalta perusteluina esitykseen ovat lapsiluvun pienentyminen, monipuolisemman opetuksen tarjonta Meri-Porissa sekä koulukiinteistöjen ylläpidon kalleus Reposaaressa.

Leinosen esitys on, että Reposaaren koulun kaksi alinta luokkaa säilyvät esiopetuksen ohella Reposaaressa kevääseen 2019 saakka, mikäli asukkaat haluavat. Syksyllä 2019 näille kahdelle luokalle olisi väestötilastojen mukaan tulossa enää 7 oppilasta, eikä koulun säilyttäminen olisi perusteltua.

kuva
Reposaaren koulu uhkaa jäädä ilman oppilaita.

Oppilasmäärän pienentyessä Reposaaressa olisi koulussa syksyllä 2017 enää 43 oppilasta ja kaksi yhdysluokkaa, luokat 1-3 ja 4-6. Koulussa olisi myös enää kaksi opettajaa. Leinosen mukaan oppimisen kannalta on parempi, jos lapset voivat osallistua opetukseen oman ikäistensä kanssa.

Meri-Porin koulun etu on monipuoliset opettajaresurssit, mikä lisää opetuksen valinnaisuutta. Koulussa on päivittäin mahdollisuus erityisopetukseen sekä viikoittain koulupsykologin- ja kuraattorin palveluihin. Erityistä tukea tarvitsevat oppilaat voivat osallistua pienryhmäopetukseen sen sijaan, että heidän pitäisi siirtyä erityiskouluun.

Vuonna 2014 Reposaaren koulun oppilaskohtaiset käyttömenot olivat 10 092 euroa. Porin alakouluissa keskimääräiset käyttömenot olivat 6693 euroa. Reposaaren koulu toimii kahdessa kiinteistössä, jotka ovat kumpikin vajaakäytössä, eivätkä vastaa Leinosen mukaan kaikilta osin nykyajan opetuksen vaatimuksia.

Pihlavassa sijaitsevan Meri-Porin yhtenäiskoulun tilat ovat hyvässä kunnossa ja Reposaaren linja-autoliikenne kulkee aamu- ja iltapäivisin yhtenäiskoulun kautta.

Söörmarkun 5-6 luokat Noormarkun yhtenäiskouluun

Leinonen esittää lisäksi Söörmarkun koulun 5-6 luokkien siirtämistä yhtenäiskouluun syksystä 2017 alkaen.

Maaliskuun 2016 väestötietojen perusteella Söörmarkun koulun oppilasmäärä kasvaa syksyllä 2017 noin 20 oppilaalla, eikä opetusta ole enää mahdollista järjestää nykyisissä tiloissa. Koulu jäisi ahtaaksi, ja luokkakoot kasvaisivat kohtuuttoman suuriksi jatkovuosina.

Leinonen esittääkin, että Söörmarkun koulu toimii lukuvuoden 2017-2018 alusta 1-4 luokkien kouluna ja 5-6 luokat siirtyvät Noormarkun yhtenäiskouluun. Leinosen mukaan tämä ei merkitse Söörmarkun koulun alasajoa. Porin linjojen kanssa on neuvoteltu linja-autoreittien muuttamisesta koululaisille sopiviksi.


Hakusana