Etusivu > Uutiset > 2016 > 05 > Porissa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – ei irtisanomisia

Porissa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut – ei irtisanomisia

(30.05.2016 14:27 Salla Rajala / päivitetty 30.05.2016 14:42)

Porin kaupunki aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, jotka koskevat koko henkilöstöä eli noin 6500 henkeä. Yhteistoimintamenettelyn tavoitteena on 13 miljoonan euron taloudellinen vaikutus.

Porin kaupunginhallitus päätti asiasta kokouksessaan 30. toukokuuta. Päätös oli yksimielinen.

Kaupungin vuoden 2016 budjetin ennakoidaan ylittyvän 12 miljoonalla eurolla. Taustalla vaikuttavat verotulojen ja valtionosuuksien heikkeneminen sekä hallintokunnille myönnetyt ylitykset. Lisäksi kaupunki teki vuonna 2015 noin 10 miljoonaa euroa alijäämäisen tilinpäätöksen.

Yt-neuvotteluissa säästöjä haetaan ensisijaisesti eläke- ja muun poistuman, määräaikaisen henkilöstön vähentämisen, työ- ja työaikajärjestelyjen, henkilöstöetuuksien karsimisen sekä vapaaehtoisten keinojen, kuten talkoovapaiden avulla ja analysoimalla kriittisesti ostopalveluita ja niiden kustannuskehitystä.

– Meidän on löydettävä säästöjä kaikesta toiminnasta yhdessä henkilöstön kanssa. Ketään ei irtisanota, mutta mikäli on todennäköistä, että tavoite ei muutoin toteudu, vaihtoehtona on henkilöstön lomauttaminen, kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen toteaa.

Yhteistoiminnasta kunnissa annetun lain mukaiset yhteistoimintaneuvottelut aloitetaan 7. kesäkuuta. Toimenpiteet ja niiden taloudelliset vaikutukset tuodaan kaupunginhallituksen käsittelyyn viimeistään elokuussa.


Hakusana