Etusivu > Uutiset > 2016 > 05 > Virtuaalikouluhankkeessa mukana monta peruskoulua

Virtuaalikouluhankkeessa mukana monta peruskoulua

(19.05.2016 13:23 Timo Rantanen / päivitetty 20.05.2016 16:11)
kuva Kaarisillan koulun äidinkielen opettaja Johanna Vilkuna on tyytyväinen virtuaalikouluhankkeeseen. Kuva: Porin kaupunki/Timo Rantanen


Syksystä 2015 lähtien Porin kaupungin perusopetuksessa on ollut käynnissä virtuaalikouluhanke, Rajattoman koulu.

Virtuaalikoulu on Porin perusopetuksen hanke, jossa on mukana 17 digitaalisen pedagogiikan kehittämisestä kiinnostunutta opettajaa. Hankkeen tavoitteena on opetusmenetelmien nykyaikaistaminen uuden opetussuunnitelman hengessä.

– Elokuussa 2015 järjestettiin avoin haku virtuaalikouluhankkeeseen osallistumiselle. Kaikki Porin peruskoulun opettajat, joilla löytyi kiinnostusta digitaalista opetusta kohtaan, saattoivat osallistua. Kuninkaanhaan, Väinölän, Käppärän, Kyläsaaren, Noormarkun, Toejoen, Lyseon, Länsi-Porin, Itä-Porin, Kallelan, Herttuan ja Kaarisillan kouluista lähti 17 opettajaa mukaan toimintaan, Virtuaalikoulun hankekoordinaattori Teemu Heino kertoo.

Heinon mukaan rahoitusta hankkeelle riittää vuoden 2017 loppukevääseen asti. Syksyllä 2017 Porin kaikkien neljännen ja seitsemännen luokkien oppilaiden on tarkoitus saada käyttöönsä henkilökohtaiset tietokoneet. Käppärän koulussa neljännen luokan oppilailla on jo omat tietokoneet käytössään, kuten myös Kuninkaanhaan koulun kaikilla oppilailla.

Hyviä kokemuksia

Kaarisillan koulun äidinkielen opettajalla Johanna Vilkunalla on hyviä kokemuksia digitaalisesta opetuksesta. Jo ennen virtuaalikouluhankkeeseen mukaan lähtemistä Vilkuna oli tutustunut 2,5 vuotta sitten TVT-koulutuksessa verkossa tapahtuvaan opetukseen. Tämän jälkeen Vilkuna on alkanut kasaamaan blogialustaan omaa sähköistä oppikirjaa, joka löytyy tästä osoitteesta.

– Käytimme koneita jonkin verran jo aiemmin, mutta tunnilla jaetut paperit tuppasivat hukkumaan oppilailta. Osittain tämän vuoksi päätin alkaa rakentaa alustaa, josta löytyy kätevästi äidinkielen materiaalia ja tehtäviä. Sähköinen oppikirja on ollut käytössä nyt melkein kaksi vuotta ja se on kasvanut vähitellen. Perinteinen oppikirja on vielä käytössämme, mutta tehtäväkirjasta olemme luopuneet, Vilkuna sanoo.

Vilkuna on ollut mukana virtuaalikouluhankkeessa viime syksystä asti. Hän näkee hankkeen palvelevan kaikkia opettajia. Myös oppilailta on tullut positiivista palautetta.

– Käytämme tunneilla Googlen palveluja, jotka toimivat pilvessä. Kirjautumisen jälkeen palvelu on nopeasti käyttövalmis kaikkine työkaluineen, eikä pitkään latailuun kulu aikaa joka tunnin alussa. Samat työskentelymenetelmät sopivat kaikkiin oppiaineisiin, alakoulusta yläkouluun. Oppilaat pystyvät työskentelemään samassa ympäristössä, samoilla työkaluilla kotona ja koulussa, laitteista riippumatta. Tehtävät saa toki edelleen tehdä myös vihkoon, jos niin haluaa, Vilkuna kertoo.


Hakusana