Etusivu > Uutiset > 2016 > 06 > Satasoten valmisteluryhmät aloittivat starttitilaisuudella

Satasoten valmisteluryhmät aloittivat starttitilaisuudella

(10.06.2016 17:01 Salla Rajala / päivitetty 10.06.2016 17:21)

Satasoten valmisteluryhmien kesä ei tule olemaan lomailua. Tulevina viikkoina haussa olevat hallituksen kärkihankkeet pitävät erityisesti ne työryhmät kiireisinä, joiden teemoihin Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallinnonalan, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) lähiviikkojen ja -kuukausien hankehaut kohdistuvat.

Haastetta riittää siinäkin, että Satakunnan sote-valmistelussa tähdätään maan parhaaseen malliin.

– Rima on asetettu korkealla, palvelurakennetyöryhmän puheenjohtaja Terttu Nordman myöntää.

hjausryhmän puheenjohtaja Rainer Lehti kehotti valmisteluryhmien puheenjohtajia tarkastelemaan omaa ja ryhmänsä toimintaa ennen kaikkea Satakunnan edustajan perspektiivistä. Johtoryhmän puheenjohtaja Juha Vasama kannusti ryhmiä innovatiivisuuteen palveluverkkoa määriteltäessä.

– Erityisesti meidän pitää miettiä verkon yli tuotettavia palveluita.

Nordmanin mukaan sähköisten palveluiden ohella toisena kärkenä tulee olla yhteistyö järjestöjen ja yhdistysten kanssa.

Ryhmien ensimmäiset kokoukset pidetään vielä tässä kuussa. Samalla ne tulevat lyömään lukkoon kesän ja syksyn kokoontumisaikataulunsa. Tiedot tullaan syöttämään Satasoten verkkosivuilla olevaan sähköiseen kalenteriin.


Hakusana