Etusivu > Uutiset > 2016 > 06 > Turvapaikkapäätösten käsittely etenee

Turvapaikkapäätösten käsittely etenee

(29.06.2016 13:26 Saija Laaksovirta / päivitetty 30.06.2016 09:44)

Kesäkuun loppuun mennessä Liinaharjan vastaanottokeskuksen asukkaista kuusi on saanut oleskeluluvan.

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita eli käännytettyjä on tällä hetkellä Porissa yhdeksän. Käännytysprosessissa eli mahdollisesti kielteisen päätöksen saamassa on 20 henkilöä. Vapaaehtoisesti palanneita on 25. Kadonneita turvapaikanhakijoita on 8 henkilöä. Oleskeluluvan saaneet ovat muuttaneet tai muuttamassa kuntaan asumaan. Muut 200 asukasta odottavat vielä asioidensa käsittelyä.

Turvapaikanhakijat ovat käsittelyprosessin osalta hyvin eri vaiheissa. Osa on jo saanut päätöksen, osa vasta odottaa pääsyä ensimmäiseen keskusteluun maahanmuuttoviraston kanssa. Tunnelmat asukkaiden kesken ovat ristiriitaiset, kun toiset iloitsevat myönteisistä päätöksistä ja toiset odottavat vielä omaansa.

– Tarkoitus on, että kaikki viime vuonna saapuneet turvapaikanhakijat saavat päätöksen syyskuuhun mennessä, kertoo Liinaharjan vastaanottokeskuksen johtaja Niina Mitikka-Kurkinen.

Pitkä prosessi - vapaaehtoisia toivotaan mukaan

Viime vuoden puolella sekä poliisi että maahanmuuttovirasto haastattelivat turvapaikanhakijat. Maaliskuusta lähtien haastattelut siirtyivät kokonaisuudessaan maahanmuuttovirastolle. Kun turvapaikanhakija saa päätöksen oleskeluluvasta ja muuttaa kuntaan, päättyy vastaanottokeskuksen vastuu. Asunnon etsimiseen ja muuttoprosessiin haetaankin nyt vapaaehtoisia apukäsiä. Asuntoja on tarjolla Porissa kohtuullisen hyvin, eikä kuntaan muuttaminen ole tästä syystä viivästynyt. Tärkeää on, että kuntaan muuttavat turvapaikanhakijat pääsevät kotoutumisessa hyvin alkuun ja arjen apua olisi tarvittaessa tarjolla.

– Olemme päättäneet tarjota vastaanottokeskuksen puolesta muuttoapua turvapaikanhakijoille yhtenä päivänä, jolloin isompien tavaroiden kuljetus helpottuu. Tällainen yhteistyö on kaikkien etu, kertoo Mitikka-Kurkinen.

Liinaharjan vastaanottokeskuksessa on nyt noin 246 asukasta. Maksimissaan keskukseen mahtuu 250 asukasta. Migrin tuoreimman päätöksen mukaan moneen vastaanottokeskukseen tuli suositus asukasmäärän tiputtamisesta 150–200 asukkaaseen. SPR:n Satakunnan piirin vs. toiminnanjohtaja Kari Petäjän mukaan Porissa tähdätään asukasmäärässä 200:aan marraskuun loppuun mennessä.

Osaamisen hyödyntäminen tärkeää

Turvapaikanhakijoiden koulutustaustat ovat hyvin erilaisia ja Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen pitääkin tärkeänä osaamisprofiilien määrittämistä.

– Olemassa olevan koulutuksen hyödyntäminen on kannattavaa, eikä kaikkien turvapaikanhakijoiden kanssa tarvitse aloittaa alusta. Yritysyhteistyön merkitys korostuu, sillä työllistyminen on yksi tärkeä kotoutumisen osatekijä.

Turvapaikanhakijatilanne tuli vuosi sitten hyvinkin yllättäen, mutta lähtökohdat huomioiden kaikki on sujunut tähän asti hyvin. Kotoutuminen etenee, lapset ovat olleet päivähoidossa ja koulussa sekä suomen kielen opetusta on järjestetty.

ELY-keskus neuvottelee kuntapaikat turvapaikanhakijoille, sekä kilpailuttaa kotoutumis-, luku- ja kirjoitustaitokoulutukset.

Kun turvapaikanhakija on saanut oleskeluluvan, on hän oikeutettu myös TE-toimiston palveluihin. Liikkeelle lähdetään kotoutumissuunnitelman ja alkukartoituksen avulla. TE-toimisto tarjoaa kotoutumiskoulutuksia turvapaikanhakijoille yhdessä kunnan kanssa. Satakunnan TE-toimiston palveluesimies Päivi Laineen mukaan vastaanottokeskusten kanssa tehdään yhteistyötä muun muassa TE-toimiston infotilaisuuksien muodossa.

Kokemäen ja Harjavallan keskukset lakkautetaan

Vaikka kaksi vastaanottokeskusta tullaan lakkauttamaan, ei tämä vaikuta Poriin. Kokemäen vastaanottokeskus lakkautetaan 30.6.2016 ja asukkaat on jo siirretty Raumalle, Raaseporiin sekä Kokemäen yksityiseen keskukseen. Harjavallan vastaanottokeskus suljetaan 30.11.2016.

Tutustu Turvapaikanhakijatilanteen pikatietopankkiin.


Hakusana