Etusivu > Uutiset > 2016 > 06 > Voisiko sinun perheesi tarjota kodin alaikäiselle pakolaiselle?

Voisiko sinun perheesi tarjota kodin alaikäiselle pakolaiselle?

(17.06.2016 13:02 Timo Rantanen / päivitetty 17.06.2016 13:02)
kuva Kuva: Jonathan Hyams


Porin kaupunki etsii yhteistyössä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa yhteistoiminta-alueen perheitä, jotka voisivat ottaa perheenjäseneksi yksin alaikäisenä Suomeen tulleen oleskeluluvan saaneen lapsen tai nuoren. Ryhtymällä perhehoitajaksi, voi antaa lapselle mahdollisuuden turvalliseen arkeen.

– Haemme maahanmuuttajataustaisia perheitä ja kantasuomalaisia perheitä. Tärkeää on, että perheiden elämäntilanne on vakaa ja perhe sopii ominaisuuksiensa perusteella tehtävään. On myös tärkeää kunnioittaa lapsen mahdollisuutta säilyttää oma kulttuuri, uskonto ja kieli, Pelastakaa Lapset ry:n kehittäjäsosiaalityöntekijä Heli Reinikainen kuvailee.

Perhehoitajana voi toimia henkilö, joka koulutuksen, kokemuksen tai henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella sopii perhehoitajaksi. Sijoitettavat ovat pääasiassa 10-16-vuotiaita poikia, jotka ovat asuneet ryhmäkodissa odottaessaan turvapaikkapäätöstä.

– Lapset tarvitsevat aikaa, rakkautta ja kärsivällisyyttä. Perhehoitajaksi voi siis ryhtyä aivan tavallinen aikuinen, jolla on kiinnostusta ja halua tarjota lapselle joko lyhytaikainen tai pitempiaikainen perhe ja koti, Reinikainen toteaa.

Perhehoitajaksi hakeutuvat perheet saavat valmennuksen tehtäväänsä, korvausta perhehoitajana toimimisesta sekä tuen koko sijoituksen ajaksi. Ryhmämuotoinen valmennus alkaa syksyllä 2016.

– Valmennuksen tehtävänä on antaa riittävästi tietoa perhehoitajana toimimisesta ja sijoitettavista lapsista. Osallistumalla valmennukseen ei vielä sitoudu toimintaan, sanoo Reinikainen.

– Kunnan tehtävä on kotouttaminen ja kotouttava työ. Etsimme yhdessä motivoituneita perheitä, joihin tarvittaessa voidaan sijoittaa lapsia ja nuoria. Perhe on useimmiten lapselle paras paikka. Pelastakaa Lapset ry:llä on vahva osaaminen lasten ja perheiden kanssa työskentelystä, joten he ovat luonteva kumppani perhehoidon saralla, kertoo sosiaali- ja perhepalveluiden johtaja Mari Levonen.

Asian omakseen kokevat voivat ottaa yhteyttä kehittäjäsosiaalityöntekijä Heli Reinikaiseen, puh. 040 543 0313, heli.reinikainen@pelastakaalapset.fi tai aluejohtaja Rita Virtaseen puh. 040 779 5238, rita.virtanen@pelastakaalapset.fi.


Hakusana