Etusivu > Uutiset > 2016 > 07 > Hotelli Otavan kiinteistö väliaikaisessa käyttökiellossa

Hotelli Otavan kiinteistö väliaikaisessa käyttökiellossa

(05.07.2016 15:17 Salla Rajala / päivitetty 05.07.2016 15:17)

Porin kaupungin omistaman Hotelli Otavan ensimmäisen kerroksen huoneesta romahti sisäkatto lauantaina 2. heinäkuuta, ja rakennus asetettiin sunnuntaina tutkimusten ajaksi väliaikaiseen käyttökieltoon. Päätöksen käyttökiellosta tehnyt apulaiskaupunginjohtaja Kari Hannus kertoo rakenneasiantuntijoiden tehneen nyt alustavan katselmuksen ja arvion tilanteesta.

– Välikaton kannattajat ovat paikallaan, mutta alakatto on tullut osittain alas. Romahtaneet rakenteet ovat vanhoja alkuperäisiä rakenteita, joihin ei ole korjausten yhteydessä ainakaan merkittävästi puututtu. Rakenteessa "Yyterin" hiekan osuus on suuri. Puukannattajat ovat 50 cm...60 cm jaolla ja alapuolinen 30 mm ponttilauta on naulattu kahdella tai kolmella 100 mm naulalla kiinni kannattajiin. Naulat, joilla alapuolinen laudoitus on kiinnitetty, ovat sileäpintaisia kärkeen päin kapenevia nauloja, joiden ulosvetolujuus on pienempi kuin nykyisten sileäpintaisten lankanaulojen.

Huoneiden katsastuksen yhteydessä ensimmäisen ja toisen kerroksen kattojen rakenteen todettiin näyttävän silmämääräisesti tarkasteltuna samankaltaiselta. Sen sijaan kolmannen kerroksen katto vaikuttaa poikkeavan alemmista.

– Katselmuksen perusteella on päätetty, että tiloissa ei työskennellä ennen kuin kattojen rakenteen turvallisuus on tarkastettu ja tarvittaessa korjattu. Lähinnä kyse on ponttilaudoituksen kiinnityksen vahvistamisesta ruuveilla ja sen jälkeen uuden pinkopahvin asennuksesta. Tutkimus- ja korjaustyön kestosta ei ole tällä hetkellä tietoa, Hannus toteaa.

Otavassa toimivat Porin kaupungin henkilöstöpalvelut ja tarkastustoimisto. Työntekijöitä on 20. Tutkimusten ja korjausten ajan ne henkilöt, jotka eivät ole kesälomalla, sijoittuvat työskentelemään kaupungintalolle ja teknisen palvelukeskuksen tiloihin.


Hakusana