Etusivu > Uutiset > 2016 > 08 > Ympäristöviraston perinteikkäät luontoretket kiinnostavat

Ympäristöviraston perinteikkäät luontoretket kiinnostavat

(03.08.2016 14:33 Saija Laaksovirta / päivitetty 03.08.2016 14:33)

Vuodesta 2001 lähtien Porin kaupungin ympäristövirasto on järjestänyt erilaisia luontoretkiä yhdessä järjestöjen kanssa. Vuosien aikana on ehditty kokeilla monenlaista lajia. Muutama retki on säilynyt samanlaisena alkuajoista tähän päivään asti.

Luonnonsuojeluvalvoja Kimmo Nuotio on ollut pitkään mukana järjestämässä luontoretkiä ympäristöviraston osalta. Retkien suosio on ollut kiitettävää.

– Vuositasolla retket liikuttavat parhaimmillaan 400–500 ihmistä. Toisinaan mukaan saadaan innokkaita osallistujia muistakin kaupungeista.

Nuotio suositteleekin retkiä kaikille, niin lapsille kuin aikuisille. Retkille ei ole ikärajaa, sillä ne on pyritty järjestämään kaiken ikäisiä ajatellen. Osaan retkistä tulee ilmoittautua ennakkoon.

Reposaaressa tutustutaan painolastikasveihin

Elokuun puolessa välissä lähdetään lauantaina 13.8. painolastikasviretkelle Reposaareen. Reposaari tunnetaan Suomessa erittäin merkittävänä painolastikasvien esiintymisalueena. Purjelaivojen mukana sinne saapuneiden kasvien esiintymistä on seurattu vuosikymmeniä ja ensimmäisistä tapaamiskerroista on tietoa joidenkin lajien osalta 1870-luvulta alkaen.

Retkelle otetaan max. 50 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Retki on maksuton. Ilmoittautumisia otetaan vastaan maanantaista 8.8. alkaen Porin kaupungin ympäristövirastoon, puh. (02) 621 1212. Retkelle lähdetään 13.8. yhteiskuljetuksella Luontotalo Arkin edestä (Pohjoispuisto 7) kello 9.00. Kuljetus tarvittaessa (kello 8.45) Noormarkun urheilukentän P-alueelta (Ruosniementie 3).

kuva Kuva: Kalle Aaltonen
Kokemäenjoella kuutamomelontaa

Perjantaina 19.8. on vuorossa kuutamomelontaa Kokemäenjoella. Kokoontuminen on kello 20.30 Melamajavat ry:n toimipaikkaan Hevosluodon siirtolapuutarhan takana olevan ison vajan edustalle. Ennen lähtöä kaikille osallistujille annetaan lyhyt opastus melonnasta ja valitaan kullekin sopivat välineet.

Retkelle pukeudutaan sään mukaisesti ja mukaan kannattaa varata pienehkö reppu, johon voi pakata mm. vaihtovaatteet, juotavaa ja omat eväät. Henkilökohtaiset varusteet, kuten matkapuhelin, kannattaa pakata vedenpitävästi. Mukaan otetaan myös otsalamppu. Retken vetäjälle pyydetään ilmoittamaan, jos osallistujalla on terveydellisiä riskitekijöitä (esim. diabetes). Säävaraus kovan tuulen sattuessa.

Retkelle otetaan max. 20 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset maanantaista 15.8. alkaen Porin kaupungin ympäristövirastoon, puh. (02) 621 1212. Kajakkien vuokra (5 €/lapsi ja 10 €/aikuinen) maksetaan paikan päällä.

Kirjurissa ihaillaan lepakkoja

Elokuun lopulla tiistaina 23.8. lähdetään vielä perinteisesti tarkkailemaan lepakkoja Kirjurinluotoon. Lepakkoretkellä kierrellään Kirjurinluodossa etsien ja tarkkaillen alueella lenteleviä lepakoita. Kello 22 kokoonnutaan Kirjurinluodon kahvion luo Pelle Hermannin leikkipuiston viereen, josta lähdetään liikkeelle. Mukaan kannattaa varata säähän sopiva vaatetus, taskulamppu ja hyttysvarustus.

Suomen luonnonpäivän retki järjestetään 27.8. Tulossa on vielä myös levänkeruutalkoot, sekä muutamia muita mielekkäitä ympäristötapahtumia ja -retkiä, joista tiedotetaan lähempänä lisää.


Hakusana